Porin VPK:n raivausautohanke

Porin VPK:n raivausautohanke

Artikkelissa Porin VPK:n yksikönjohtaja Petri Vallin kertoo VPK:n toiminnasta ja raivausautohankkeen etenemisestä.

Palosuojelurahaston hallitus myönsi Porin VPK:lle raivausautohankkeeseen kokouksessaan 28.5.2015 yhteensä 54 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat hakemuksen mukaan 304 650 euroa.

Porin VPK:lla on alkanut 153 toimintavuosi. Hälytysosaston lisäksi palokunnassa toimii naisosasto, nuoriso-osasto, tukiosasto, esikunta sekä soittokunta. Palokuntasopimus Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa velvoittaa meitä lähtemään hälytystehtäviin vähintään 10 hengen vahvuudella, kahdella sammutusautolla sekä säiliöautolla. Jäseniä hälytysosastossa on 47, joista tiistai-iltojen harjoituksiin osallistuu keskimäärin 25 jäsentä. Hälytykset ovat pääasiassa rakennuspaloja.  Raivausauton hankinnan perusteena oli toisen
sammutusautomme ikääntyminen eli uusimistarve sekä halu erikoistua raivaus-toimintaan. Pelastuslaitoksella ei myöskään ollut Porin toimialueella käytössä raskasta raivausyksikköä.

Hankintaprosessi

Porin VPK Hallituksen suunnitteluseminaarissa syksyllä 2013 asia tuli esiin ja päätös alustavasti aloittaa valmistelutyöt projektia varten.
Autotoimikunta nimettiin ja työ alkoi 2014 keväällä. Tarjoukset autosta ja korityöstä saatiin elokuussa 2014.  RSA 145 niminen projekti esiteltiin Satakunnan pelastuslaitokselle syyskuussa 2014. Pelastuslaitoksen myönteisen kannanoton
jälkeen ja kalustomestarin nimeämisen asiantuntijajäseneksi autotoimikuntaan hanketta jatkettiin ja VPK:n syyskokous hyväksyi hankinnan ja antoi hallitukselle lainanhankintavaltuudet. Seuraavaksi teimme Palosuojelurahastolle avustushakemuksen ja tilasimme auton tehtaalta jouluna 2014.  Keväällä 2015 ostettiin käytetty nostin, joka asennettiin alustaan kesällä 2015. Tämän jälkeen vuorossa oli korityö Sauruksella. Auto valmistui syksyllä ja kalustettiin omana työnä. Pelastuslaitos hankki autoon raskaat hydrauliset pelastusvälinesarjat sähkö- ja akkukäyttöisenä. Lisäksi erilaisia hydraulisia tunkkeja ja paineilma- ja hydraulitoimisia tuentasarjoja. Raivausauto otettiin operatiiviseen käyttöön 1.1.2016.

SONY DSC

 

Scania P370 LB6x2  CP28L euro 6 Kääntyvä takateli, lehtijousitus edessä, ilmajousitus takana, ajoneuvon tekninen paino 26100 kg, vesisäiliö 2000 L,    1+5 miehistökorilla Hydraulinen keskipumppu, generaattori 15 kVA, hydraulinen vinssi 6,8 tn, Hydraulinen nostin ( Palfinger 2300 ), purkukoura ja henkilönostokori.

 

 

 

 

Palosuojelurahaston hakuprosessista ei juurikaan ole kritisoitavaa, hakemus osoitettiin ensin alueen pelastuslaitokselle, joka oli syksyllä luvannut auton yhdeksi kärkihankkeeksi Satakuntaan.  Tiedossa oli, että rahaston hyväksyttävät kustannukset raivausautoon oli 170 000 – 180 000 € ja avustus 40 %.  Loppurahoitus toteutettiin VPK omana ja osa lainarahalla. PSR avustus siirrettiin tilityksen jälkeen
suoraan pankkilainan lyhennyksenä.  PSR avustus on merkittävä, vaikkakin auton loppukustannukset ilman kalustoa olivat noin 380.000 € (alusta +korityö + nostin + asennukset).

raivaus
Raivausautoa on käytetty rakennuspaloissa raivaustehtäviin 6 kertaa 5kk aikana
sekä muihin sammutustehtäviin.

Raskaan kaluston hankinnassa pitää huomioida asiantuntijoiden käyttö. Pelastuslaitoksen kalustomestari Ilkka Koski oli korvaamattomana apuna autotoimikunnassa. Ennen kuin aloittaa hankintaprosessin pitää ehdottomasti keskustella asiasta alueen pelastustoimen kanssa, jotta hankinta sopii pelastustoimen kalustosuunnitelmiin ja että esitys saa myönteisen lausunnon rahaston hakemukseen sekä hankinta huomioidaan palokuntasopimuksessa.

pmvepsal