Palosuojelurahaston arvokas juhlaseminaari 22.9.22 Säätytalossa
Virkeä 80-vuotias, Sisäministeriössä toimiva Palosuojelurahasto, sai juhlaseminaariin arvokkaat puitteet Säätytalosta.
Tervehdyssanat lausui ja tilaisuuden avasi MTK:n elinvoimajohtaja Päivi Nerg. Hän loi katsauksen rahaston tulevaan aikaan. Hän kertoi tehdystä hallitustyöstä. Nerg puhui, että rahasto on ollut mukana valtionhallinnon pilottikokeilussa, kun valtionhallinnon avustukset siirtyvät kaikki haeavustuksia.fi -palveluun. Tilaisuuden aluksi aloittavan puheenvuoron oli käyttänyt pelastusylitarkastaja Jarkko Häyrinen pelastusosastolta, kun hän kertoi yleisölle talon turvainfon. Illan juontaja suomeksi ja ruotsiksi rahaston hallituksen jäsen Brita Somerkoski.
Sisäministeri Mikkonen tervehti sopimuspalokuntien palokuntanuoria
Sisäministeriön tervehdyksen juhlaseminaariin toi sisäministeri Krista Mikkonen. Sisäministeri ehti kiireisestä aikataulustaan huolimatta kohdata seminaarissa esiintyneitä sopimuspalokuntien nuoria tähtiä. Nuoret kertoivat ministerille harrastuksestaan sekä muun muassa kisamenestyksistään Suomessa ja ulkomailla.
Nousiaisten VPK:n nuoret ovat voittaneet suomenmestaruuden kahdesti, ja myös Helsingin VPK:n nuoriso-osasto on menestynyt SM-tietokilpailussa. Länsi-Suomesta, muun muassa Paraisilta ja Korppoosta olivat puolestaan Säätytalolle matkanneet Suomea CTIF Finland ja CTIF-organisaation kansainvälisissä kisoissa Suomea edustanut FBK:n FF tyttöjoukkue nimeltään: ’Team Åboland’. Kohtaamisesta jäi varmasti hieno ja juhlava muisto kaikille nuorille.
Juhlapuheita ja kohtaamisia
Täytekakkukahveilla salin täyttivät iloiset kohtaamiset ja ajankohtaiset keskustelut. Seminaari jatkui kahvien jälkeen. Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka muistutti puheessaan, että rahaston vuosittain nyt yli 11 miljoonan euron avustukset mahdollistavat monta sellaista tärkeää hanketta, jotka eivät muuten saisi rahoitusta. Kohvakka, kuten myös Nerg, nosti esiin Palosuojelurahaston kehittämän Innovaatiopalkinnon. Palkinnon voittosumma on nykyään yhteensä 50 000 euroa. Innovaatiopalkinnon voittajat suunnittelevat tai edistävät ideaa tai konkreettisen tuotteen syntyä, mikä lisää paloturvallisuutta. Kohvakka lisäsi myös, että eri avustusten muodot lisäävät ja tukevat sopimuspalokuntien toimintavalmiutta. Kohvakka kiitti puheessaan myös Palosuojelurahaston Johanna Herralaa siitä kehitystyöstä, mitä rahastossa on tehty vuosien varrella. Juhlaesitelmän piti tässä seminaarissa Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls. Hän toi myös onnittelut rahastolle ja peilasi hankkeiden avustusten maailmaa yliopistosta käsin.
Perinteikäs, aina hauska ja yllättävä Retuperän WBK
Pientä suolaista ja makeaa oli tarjolla puheiden jälkeen, ja salin täytti iloinen puheensorina. Loppuillan ajan vieraita tervehti monelle niin tuttu, mutta aina niin hauska Retuperän WBK oivaltavalla musiikillaan. Jos ei ole kuullut vielä tapahtumissa Retuperän WBK:n soittajia aiemmin, niin on hyvä varautua ainakin erilaiseen musiikkielämykseen. Kun teekkareista tai entisistä teekkareista on kyse – ei koskaan voi tietää, mitä tuleman pitää: sulosointuja, satunnaisia riitasointuja ja osuvia sutkauksia.
Palosuojelurahasto on kehittynyt ja uudistunut vuosien kuluessa. Eteenpäin vierivä Palosuojelurahasto ei sammaloidu, vaan paloturvallisuusja sen edistäminen kuuluu meille kaikille.
Juhlan valokuvat ja juhlapuheista
Juhlan yleiset kuvat löytyvät kuvakansiosta seuraavasti.
Kuvaoikeudet: Palosuojelurahasto (M. Lempinen).
Linkki kuvakansioon:
Latauslinkki: https://we.tl/t-Ii7Bll3ZHJ
Salasana: Palosuojelurahasto2022
Kuvien lisäksi luettavana on kaksi juhlaseminaarin puhetta: Sisäministerin tervehdys Palosuojelurahastolle. Tervehdyksen esitti sisäministeri Krista Mikkonen.
Luettavana on myös pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakan puhe.