Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinnon 2020 toinen sija myönnettiin Reaaliaikaisen sammutusveden seurantajärjestelmän kehittämisestä
Palosuojelurahaston vuoden 2020 Innovaatiopalkinnon toisen palkinnon saivat Kai Saarinen ja Jyrki Nurmi innovaatiollaan Reaaliaikainen sammutusveden seurantajärjestelmä. Järjestelmällä voidaan dataverkkoa hyväksi käyttäen siirtää pelastustyönjohtajalle tieto sammutus- ja säiliöyksiköiden tehtäväaikaisesta sammutusveden määrästä ja kulutuksesta.
Innovaation lähtökohtana oli vuonna 2018 Santtion metsäpalossa havaittu sammutusveden kohdentamisen tehostaminen. Suurta sammutustehtävää hankaloitti kapeat metsätiet ja suuri kalustomäärä. Vettä oli käytettävissä, mutta säiliöautoja ei pystytty ohjaamaan kriittisimmille paikoille.
Järjestelmän antamat hyödyt pelastustoimintaan ovat moninaiset. Tilannekeskus voi esimerkiksi heti tehtävän alkuvaiheessa laskea tehtävälle lähteneiden yksiköiden todellisen sammutusvesimäärän sekä seurata karttapohjalta yksiköiden liikkeitä ja kohteen saavuttamista. Tilannekeskus tai pelastustyönjohtaja voi myös ohjata säiliöyksiköitä jo matkalla oikealle sammutusyksikölle todellisen lisävesitarpeen mukaan. Sammutustyön jatkuessa ja pitkittyessä pelastustyönjohtaja voi tarvittaessa siirtää vesihuollon seurannan kohteessa erikseen määrätylle vesihuoltokaistan johtajalle.
Järjestelmällä pystytään myös estämään vääriin kohteisiin tai lisäveden ajattamiset lähes täysille sammutusautoille sekä päällekkäiset vesitoimitukset. Esimerkiksi maasto- ja metsäpaloissa ylimääräisten turhien kohtaamisten välttäminen ahtailla tieosuuksilla nopeuttaa tehtävän suoritusta ja luo turvallisuutta sitä suorittavien henkilöiden keskuudessa. Lisäksi myös kalustovaurioiden riski pienenee.
Reaaliaikainen data on tietoa vesihuollosta vastaavalle henkilölle, jolloin ei tarvita erillisiä radioteitse suoritettuja vesimääräkyselyjä yksiköiden välillä. Tämä vähentää painetta radiopuhelinliikenteeseen varsinkin isoissa tehtävissä. Lisäksi eri henkilöiden tulkinnat vesimääristä jäävät pois, jolloin virhemahdollisuus pienenee. Järjestelmän antamaa dataa hälytystehtäviltä voi myös hyödyntää myöhemmin vastesuunnittelussa, varautumisessa ja opetuskäytössä.
– Innovaatiossa parasta on mielestämme saavutettava taloudellinen hyöty, sekä resurssien parempi hyödyntäminen, summaavat innovaation kehittäjät Jyrki Nurmi ja Kai Saarinen.
Innovaatio parantaa pelastusalan operatiivista valmiutta sekä mahdollistaa tehtävänaikaisen sammutusresurssien tehokkaan hyödyntämisen. Innovaation toteutuksesta käytyjen keskustelujen johdosta toteutusvaihtoehtoja on useita. Pilottikohde Innovaatiosta voidaan toteuttaa ilman kaluston suurempia rakenteellisia muutoksia.
Palosuojelurahaston Innovaatiopalkintoraati arvioi, että rakennetun ympäristön haasteet kehittyvät ja näihin muuttuviin olosuhteisiin on pystyttävä vastaamaan uusilla menetelmillä. Tällä innovaatiolla tilannekuvaan ja johtamiseen saadaan uusia työkaluja. Uudenlaisten haasteiden edessä voidaan saadun tiedon avulla myös oppia eri tilanteista ja analysoida toimintaa sekä tukea jälkioppimista ja tarvittavaa kehitystyötä alalla laajemminkin. Järjestelmää hallitaan digitaalisesti, mikä helpottaa johtokeskuksen työtä. Järjestelmä toimii myös hyvin koulutuskäytössä. Raati antoi innovaatiolle lisäarvoa myös sen muista ominaisuuksista, kuten häkäpitoisuuden mittaamisesta ilmasta. Lisäksi järjestelmä tuo hyötyä erityisesti uudenlaisissa sammutuskohteissa niiden haasteiden vuoksi (esimerkiksi akku- ja energiavarastopalot).
– Jatkossa sopimuspalokuntalaisina tulemme edelleen miettimään alan kehitystä eteenpäin vieviä toimintatapoja, Nurmi ja Saarinen toteavat.