Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 7.9.2017

Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 7.9.2017.

Hallinnolliset ja muut päätökset

  • Palosuojelurahaston hallitus päätti ottaa rahastoon hallinnollisen avustajan 1.10.2017 lukien.
  • Palosuojelurahaston hallitus päätti, että avustusta ei peritä takaisin niissä tapauksissa, joissa avustusta saaneita tiloja käytetään pelastusyksiköillä (paloautoilla) suoritettavaan ensivastetoimintaan. Niissä tapauksissa, joissa avustusta saaneita tiloja käytetään ensihoitotoimintaan (ambulanssit), tuen saajia velvoitetaan omaehtoisesti palauttamaan vastaava osuus myönnetystä avustuksesta korkoineen
  • Rahaston seuraava kokous on 26.10.2017.
    • Vuoden viimeinen kokous pidetään 29.11.2017.
  • Avautuvat haut

Avustuspäätökset

Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2017 2. hakukierroksen erityisavustushakemukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2017 2. hakukierroksella avustusta tutkimus- ja kehittämishankkeisiin yhteensä 1 704 460 euroa 14 hankkeeseen. Kaksi hakemusta jäi pöydälle.

Vuoden 2017 2. hakukierroksen päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Liite: Erityisavustuspäätökset 2017 2 kierros taulukko

Muutos- ja jatkoaikahakemukset, 5 kpl

1. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
SMDno-2013-2122

Muutoshakemus, Yli Hyvä Juttu -toimintamallin arviointitutkimus ja juurruttaminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 11.5.2017 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta myönnetyn avustuksen budjettiin sekä hankkeen tilitykseen ja raportointiin. Ostopalveluihin oli hakemuksen mukaisesti hyväksytty 2 000 euroa. Ostopalvelujen osuus lopullisessa budjetissa tulisi olemaan kuitenkin noin 12 000 euroa. Tämä vähentää vastaavalla summalla palkkoihin suunniteltuja kuluja. Suunnitelmasta poikkeaminen johtuu siitä, että hankkeeseen liittyvää osaamista on täydennetty ostamalla muun kuin THL:n henkilökunnan asiantuntijapalveluita. Ostopalveluna hankittua asiantuntijatyötä on käytetty koulutustilaisuuksissa. Hankkeen tilitykseen ja raportointiin haetaan jatkoaikaa 30.9.2017 saakka, jotta saadaan kaikki hankkeen laskut tilityksen talousraporttiin mukaan.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää hankkeen rahoitukselle muutosta esityksen mukaisesti sekä jatkoaikaa tilitykselle 30.9.2017 asti. Ostopalveluihin siirretään 10 000 euroa budjetoiduista henkilöstökustannuksista. Hankkeen lopputilitys ja loppuraportti toimitetaan Palosuojelurahastoon 30.9.2017 mennessä. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

2. Hämeen ammattikorkeakoulu Oy
SMDno-2015-2216

Jatkoaikahakemus, ERÄS – Erityisryhmien Älykäs Paloturvallisuus -tutkimushanke

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy hakee 16.8.2017 päivätyllä kirjeellään jatkoaikaa hankkeeseen 31.10.2017 saakka sekä hankkeen lopputilityksen toimittamiseen 31.1.2018 saakka. Hankkeen jatkoajalla on tarkoitus analysoida kokeilluista ratkaisuista ja poistumisen simuloinnista saatuja tuloksia ja täsmentää niiden avulla keväällä luotua moniaistista opasteratkaisumallia. Hankkeen pilotointikohteena olleen koulun opiskelijat palasivat oppilaitokseen elokuussa, joten ratkaisujen ja mallin testaaminen päästiin aloittamaan vasta kesäloman jälkeen. Myös loppuseminaarin toteuttaminen ajoittuu jatkoajan avulla lokakuuhun.

Lisäksi hakkeelle haetaan muutosta budjettiin. Alkuperäisessä talousarviossa mukana olevien yritysten toimijarooli ja rahoitusosuus hankkeessa sijoitettiin ostopalveluihin. Suunnitteluvaiheessa oli kuitenkin sovittu heidän osallistumisestaan omarahoitukseen hankekumppaneina, ei kilpailutettavina alihankkijoina. Yritysten rooli muutettiin hankekumppaneiksi, jotka tekevät työajanseurantaa. Näin koko hankkeen ostopalvelut pienenevät 5000 euroon, ja ostopalveluun varatut rahat kohdistetaan henkilöstökuluihin sekä laitehankintoihin. Lisäksi budjetin päivitysvaiheessa pilotointikohteiden sijainnista oli realistisempi käsitys ja matkakulujen osuutta pienennetään. Matkakulujen osuus siirretään muihin kuluihin, jolla varaudutaan paremmin julkaisujen kustannuksiin.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää hankkeelle jatkoaikaa hakemuksen mukaisesti 31.10.2017 saakka sekä hankkeen lopputilitykselle 31.1.2018 saakka. Rahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyn kustannusrakenteen muutoksen hakemuksen mukaisesti. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

3. Kiteen kaupunki
SMDno-2017-184

Muutoshakemus, Rakennushanke

Kiteen kaupunki hakee 21.8.2017 päivätyllä kirjeellään jatkoaikaa hankkeen rakentamisen aloittamiseen 31.8.2018 saakka sekä hankkeen lopputilityksen toimittamiseen 28.2.2020 saakka. Rakennushanke on kilpailutettu alkuvuodesta 2017, jolloin urakkakustannukset ylittivät Kiteen kaupunginvaltuuston investointiohjelman mukaisen 3 000 000 euron suuruisen kustannusarvion ja kaupunginhallitus päätti 30.3.2017 keskeyttää hankinnan ja laittaa paloaseman uudelleen suunnitteluun kustannusarvion pienentämiseksi.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti muuttaa Kiteen kaupungille paloaseman rakentamiseen 10.4.2017 annettua päätöstä siten, että hankkeen rakentaminen tulee aloittaa viimeistään 31.8.2018 ja hankkeen tilitys tulee toimittaa Palosuojelurahastoon viimeistään 28.2.2020. Hakijan tulee lisäksi lähettää hankkeen päivitetyt piirustukset sekä hankkeen päivitetty talousarvio rahastoon 31.12.2017 mennessä. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

4. Etelä-Savon pelastuslaitos
SMDno-2016-649

Muutoshakemus, Kelirikkoalus, kalustohanke

Etelä-Savon pelastuslaitos on 28.8.2017 päivätyllä kirjeellä hakenut jatkoaikaa kalustohankkeen tilitykselle 31.12.2017 saakka. Kelirikkoaluksen hankinta on viivästynyt, koska markkinoilla ei ole hakijan mukaan ollut sopivaa laitetta aiemmin, mutta nyt laite on kuitenkin löytynyt. Hankinta on kilpailutettu kesän aikana ja kelirikkoaluksen toimittava yritys on ilmoittanut, että se ehtii rakentaa ja toimittaa kelirikkoaluksen vuoden loppuun mennessä Etelä-Savon pelastuslaitokselle.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää hankkeen tilitykselle jatkoaikaa hakemuksen mukaisesti. Hankkeen lopputilitys toimitetaan Palosuojelurahastoon 31.12.2017 mennessä. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

5. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
SMDno-2014-345

Muutoshakemus, Puomitikasauton hankinta

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos hakee uutta jatkoaikaa hankkeen tilityksen jättämiselle 31.5.2018 saakka. Perusteluna on tilausvahvistuksen mukainen valmistumis- ja luovutusajankohta 30.4.2018 mennessä. Puomitikasauton kilpailutuksen valmistelu aloitettiin hakijan ilmoituksen mukaan uudelleen syksyllä 2016. Puomitikasauton tarkennetut tekniset vaatimukset saatiin valmiiksi vasta tammikuussa 2017, jonka jälkeen Espoon kaupungin hankinta on valmistellut kilpailutuksen. Myös esimerkiksi hankintalain uudistus (1397/2016), joka tuli voimaan vuoden 2017 alusta viivästytti hankintaprosessia, sillä käyttöön tulivat tuolloin tarjouspyyntöpohjat ja uudet lomakkeet.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti muuttaa Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle puomitikasauton hankintaan 22.4.2014 ja edelleen 7.10.2016 annettua päätöstä siten, että hankkeen tilitys tulee toimittaa Palosuojelurahastoon viimeistään 31.5.2018. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

Oikaisuvaatimukset ja takaisinperinnät, 9 kpl

1. Merijärven kunta
SMDno-2016-1605
Oikaisuvaatimus takaisinperintään

Merijärven kunta on hakenut muutosta 17.11.2016 päivätyllä oikaisuvaatimuksellaan Palosuojelurahaston päätökseen SMDno-2016-1605. Merijärven kunta pitää valtionavustuksen takaisinperintää aiheettomana ja toivoo, että ensijäisesti takaisinperinnästä luovuttaisiin kokonaan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, kunta esittää palautettavan summan kohtuullistamista siten, että korkojen perimisestä luovuttaisiin kokonaan ja rakennuskustannusindeksinä käytettäisiin ainoastaan rakentamisvuoden indeksiä.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti muuttaa 25.10.2016 tekemänsä päätöksen SMDno-2016-1605 ehtoja siten, että Merijärven kunnalta takaisinperittävää summaa kohtuullistetaan siten, että avustuksen palautuslaskelmassa otetaan huomioon myönnetyn avustuksen määrä sekä valtionavustuksella hankitun omaisuuden käyttämättömät vuodet ja jätetään rakennuskustannusindeksin muutos huomioimatta. Takaisinperittävän summaan ei lisätä korkoa.

Merijärven kunnalta peritään takaisin vuonna 1991 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 16 146 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

2. Joensuun kaupunki
SMDno-2016-1232
Luopuminen takaisinperinnästä

Palosuojelurahastosta avustusta saaneen paloaseman peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2002 tehdyissä tutkimuksissa paljastui kiinteistön rakenteessa erittäin merkittäviä kosteusvaurioita, joista aiheutui sisäilma- ja homeongelmia. Selvityksen mukaan paloasemarakennusta ei pystytä korjaamaan käyttökuntoiseksi taloudellisesti järkevillä kustannuksilla. Joensuun kaupunki teki päätöksen uuden paloasemarakennuksen toteutuksesta. Avustuksen kohteena olleesta vanhasta paloasemasta muutettiin uusiin toimintatiloihin marraskuussa 2008 ja vanha paloasema on purettu vuonna 2011.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti olla suorittamatta takaisinperintää ja jättää avustuksen kokonaan perimättä.

3. Laukaan kunta
SMDno-2017-1133
Takaisinperintä

Laukaan kunnan pelastustoiminta on muuttanut avustusta saaneesta Laukaan paloasemasta kokonaan uusiin tiloihin ja vanhat tilat eivät enää ole paloaseman käytössä.  Pelastuslaitoksen hallinnassa olevista tiloista suurin osa oli epäkäytännöllisiä muuttuneiden ja lisääntyneiden tilantarpeiden johdosta ja esimerkiksi raskaan kaluston talli oli alun perin lämpökeskuksen halkovarasto. Lisäksi silloisia tiloja ei ollut alun alkaen edes suunniteltu pelastuslaitoksen toimintaa varten ja vanhat tilat olivat kaikilta osiltaan puutteellisia. Uuden paloaseman urakkasuoritukset vastaanotettiin 30.6.2015 ja luovutettiin Keski-Suomen pelastuslaitokselle 1.8.2015. Vanhassa paloasemassa toiminta on päättynyt 6.8.2015.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Laukaan kunnalle paloaseman saneeraamiseen vuonna 1996 myönnettyä avustusta. Takaisinperittävää summaa kohtuullistetaan siten, että avustuksen palautuslaskelmassa otetaan huomioon myönnetyn avustuksen määrä sekä valtionavustuksella hankitun omaisuuden käyttämättömät vuodet ja jätetään rakennuskustannusindeksin muutos huomioimatta. Takaisinperittävän summaan ei lisätä korkoa.

Laukaan kunnalta peritään takaisin vuonna 1996 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 22 582 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

4. Tuomarilan VPK
SMDno-2017-1130
Taikaisinperintä

Tuomarilan VPK:n ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen välinen palokuntasopimus purettiin 31.12.2012 yhteisen neuvottelun tuloksena, jolloin sammutustoiminta kiinteistössä päättyi. Palokuntasopimusta ei voitu ylläpitää sen jälkeen, kun palokunnan miehistön määrä väheni alle minimin eikä saatu järjestetyksi vaadittuja harjoituksia. Lisäksi operatiivisen toiminnan materiaaliset edellytykset vähenivät ratkaisevasti, kun palokunnantaloa ei voitu enää käyttää nykyaikaiseen VPK-toimintaan. Palokunnalla ei ole ollut operatiivista toimintaa tämän jälkeen, mutta yhdistys toimii edelleen. Kiinteistöä ollaan myymässä. Kiinteistönvälittäjän arviolausunnon mukaan rakennukselle ei voida laskea minkäänlaista arvoa.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Tuomarilan VPK:lle kiinteistön kunnostukseen vuonna 1996 myönnettyä avustusta. Takaisinperittävää summaa kohtuullistetaan siten, että avustuksen palautuslaskelmassa otetaan huomioon myönnetyn avustuksen määrä sekä valtionavustuksella hankitun omaisuuden käyttämättömät vuodet ja jätetään rakennuskustannusindeksin muutos huomioimatta. Takaisinperittävän summaan ei lisätä korkoa.

Tuomarilan VPK:lta peritään takaisin vuonna 1996 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 1 414 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

5. Selkien VPK
SMDno-2017-1129
Takaisinperintä

Selkien VPK:n toiminta rahoitettiin Kontiolahden kunnan vuotuisella avustuksella, joka oli 10 000 markkaa. Kontiolahden kunnan palolaitoksen liityttyä Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen alaisuuteen toiminta-avustus loppui eikä Selkien VPK:lla ollut edellytyksiä solmia uusia pelastussopimuksia. Muutaman vuoden ajan VPK toimi vedenajosta saaduilla bensarahoilla, mutta lopulta VPK joutui myymään paloauton pois. Paloauto myytiin ja pelastustoiminta lakkasi 19.6.2012. Autolta vapautunut talli/kalustotila muutettiin Selkien Sisun kuntosalilaitteille sopivaksi ja tila lämpöeristettiin ja maalattiin. Kiinteistön tasearvo vuonna 2016 oli 9 974 euroa.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Selkien VPK:lle paloautotallin ja palokunnan toimitilojen rakentamiseen vuonna 1993 myönnettyä avustusta. Takaisinperittävää summaa kohtuullistetaan siten, että takaisinperittävän summaan ei lisätä korkoa.

Selkien VPK:lta peritään takaisin vuonna 1993 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 3 710 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

6. Kodisjoen kunta
SMDno-2017-1299
Takaisinperintä

Palosuojelurahastosta avustusta saanut paloasema on 1.1.2014 alkaen ollut 50 % pelastustoimen käytössä ja 50 % Rauman museon käytössä varastona.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Kodisjoen kunnalle paloaseman rakentamiseen vuonna 1993 myönnettyä avustusta. Rauman museon varaston käyttämien tilojen osalta peritään takaisin 11 504 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.1.2014 -30.1.2015 kertynyt 436 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti.

Kodisjoen kunnalta, nykyisin Rauman kaupunki, peritään takaisin vuonna 1993 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 11 940 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.  

7. Kotkan kaupunki
SMDno-2017-1162
Takaisinperintä

Palosuojelurahastosta avustusta saaneen paloaseman kokonaispinta-ala on 6530 m2, josta suurin osa on Kymenlaakson pelastuslaitoksen käytössä. Kymenlaakson pelastuslaitoksen lisäksi Palosuojelurahaston avustuksella peruskorjatussa rakennuksessa on ollut seuraavat vuokralaiset:
• 1.4.2010–31.10.2010 Kymijoen Ravintopalvelut yht. 212 m2 toimistotiloja 3.krs
• 1.1.–31.5.2013 yht.171,7 m2 -> 1.6.2013–30.9.2014 Kotkansaaren terveysaseman konekirjoittajat yht. 212 m2 toimistotiloja
• 1.3.2013–4.4.2016 Tulkkikeskus yht. 136 m2 toimistotiloja 3.krs
• 1.4.2010 – ICT-Kymi Atk-laitetila, pohjakerros 69,3 m2

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Kotkan kaupungille paloaseman peruskorjaukseen vuonna 2008 myönnettyä avustusta. Kymijoen Ravintopalveluille vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 108 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.4.–31.10.2010 kertynyt 3 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti. Kotkansaaren terveysaseman konekirjoittajille vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 88 euroa ja 271 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.1.–31.5.2013 kertynyt 1 euron ja ajalta 1.6.2013–30.9.2014 kertynyt 13 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti. Tulkkikeskukselle vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 417 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.3.2013–23.5.2015 kertynyt 33 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti. ICT-Kymille vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 1 981 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.4.2010–23.5.2015 kertynyt 395 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti.

Kotkan kaupungilta peritään takaisin vuonna 2008 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 3 308 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

8. Laihian kunta
SMDno-2017-1153
Takaisinperintä

Palosuojelurahastosta avustusta saanutta paloasemaa käyttää Pohjanmaan pelastuslaitos, joka hoitaa Laihian kunnalle palo- ja pelastustoimen tehtävät (tiloista vuokrattu 1322 m2 kerrosala), Laihian kunnan sivistystoimen varhaiskasvatus (tiloista vuokrattu 92 m2 kerrosala) ja Taksiliikenne Saarela Oy (tiloista vuokrattu 164 m2 kerrosala).

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Laihian kunnalle paloaseman rakentamiseen vuonna 1988 myönnettyä avustusta. Laihian kunnan sivistystoimen varhaiskasvatukselle vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 3 435 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.1.2004 -22.1.2015 kertynyt 1 922 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti. Taksiliike Saarela Oy:lle vuokrattujen tilojen osalta peritään takaisin 4 811 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.3.2007 -22.1.2015 kertynyt 1 831 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti.

Laihian kunnalta peritään takaisin vuonna 1988 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 11 999 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.     

9. Pylkönmäen kunta
SMDno-2017-1304
Takaisinperintä

Palosuojelurahastosta avustusta saanut paloasema on edelleen Keski-Suomen pelastuslaitoksen käytössä, mutta rakennuksessa olevaa kuntosalia on vuodesta 2014 pyörittänyt ulkopuolinen yrittäjä. Paloaseman huoneistoala on 266 m2, josta 62 m2 on kuntosalia.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Pylkönmäen kunnalle, nykyisin Saarijärven kaupunki, paloaseman peruskorjaukseen vuonna 1997 myönnettyä avustusta. Ulkopuoliselle yrittäjälle vuokrattujen kuntosalitilojen osalta peritään takaisin 5 247 euroa. Lisäksi takaisinperittävään summaan lisätään ajalta 1.1.2014 -27.1.2015 kertynyt 197 euron korko valtionavustuslain 24 §:n mukaisesti.

Pylkönmäen kunnalta, nykyisin Saarijärven kaupunki, peritään takaisin vuonna 1997 myönnetystä valtionavustuksesta yhteensä 5 445 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.

Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset:

Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustukset (33 kpl) seuraavasti:

Asiakohta SMDno Saaja Euro
7.1.1 2017-0872 Karjalohjan Vapaaehtoinen Palokunta ry 582
7.1.2 2017-1244 Hakosilta-Nostava Vapaaehtoinen Palokunta ry 3 182
7.1.3 2017-1345 Villähteen Vapaaehtoinen Palokunta ry 1 644
7.1.4 2017-1280 Asolan Vapaaehtoinen Palokunta ry 1 880
7.1.5 2017-1323 Elimäen Vapaaehtoinen Palokunta ry 750
7.1.6 2017-0983 Euran Vapaaehtoinen Palokunta ry 6 693
7.1.7 2017-0873 Gumbo Frivilliga Brandkår rf 1 243
7.1.8 2017-1212 Halikon Vapaaehtoinen Palokunta ry 5 182
7.1.9 2017-1026 Idänpään ja Ympäristön Vapaaehtoinen Palokunta ry 3 081
7.1.10 2017-1346 Ivalon Vapaaehtoinen Palokunta 846
7.1.11 2017-0871 Kankaanpään Vapaaehtoinen Palokunta ry 1 472
7.1.12 2017-1107 Koskenkorvan Vapaaehtoinen Palokunta ry 2 556
7.1.13 2017-1344 Koskenkorvan Vapaaehtoinen Palokunta ry 600
7.1.14 2017-0855 Kuopion vapaaehtoinen palokunta ry 1 081
7.1.15 2017-1324 Kuusjoen Vapaaehtoinen Palokunta ry 2 949
7.1.16 2017-0870 Laajasalon Vapaaehtoinen Palokunta ry 305
7.1.17 2017-0897 Lauritsalan Vapaaehtoinen Palokunta ry 663
7.1.18 2017-1030 Lempäälän Vapaaehtoinen Palokunta ry 7 111
7.1.19 2017-1018 Pelkosenniemen Vapaaehtoinen Palokunta ry 2 123
7.1.20 2017-1354 Pelkosenniemen Vapaaehtoinen Palokunta ry 533
7.1.21 2017-1217 Perttulan Vapaaehtoinen Palokunta ry 8 931
7.1.22 2017-1056 Pirkkalan Vapaaehtoinen Palokunta ry 6 302
7.1.23 2017-1013 Punkaharjun Vapaaehtoinen Palokunta ry 950
7.1.24 2017-1033 Rajakylän Vapaaehtoinen Palokunta ry 356
7.1.25 2017-0963 Rauman Vapaaehtoinen Palokunta ry 3 524
7.1.26 2017-1032 Rautilan Vapaaehtoinen Palokunta ry 2 392
7.1.27 2017-0923 Savion Vapaaehtoinen Palokunta ry 3 442
7.1.28 2017-1102 Smedsby-Böle Frivilliga Brandkår rf 1 981
7.1.29 2017-1305 Smedsby-Böle Frivilliga Brandkår rf 3 907
7.1.30 2017-1262 Teuron-Kuuslammin Vapaaehtoinen Palokunta ry 3 974
7.1.31 2017-1286 Vaaralan Vapaaehtoinen Palokunta ry 2 645
82 880

Ei hyväksyttyjä hakemuksia (2 kpl):

Asiakohta SMDno Saaja
7.1.32 2017-1214 Kauttuan Tehtaiden VPK
7.1.33 2017-1215 Kauttuan Tehtaiden VPK

pmvepsal