Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 31.8.2016
Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 31.8.2016.
Hallinnolliset ja muut päätökset
- Käsiteltiin puolivakinaiset palokunnat – kyselyn tulokset
- Käsiteltiin rahaston talousseurannan 1. ja 2. neljännes
- Rahaston seuraava kokous on 25.10.2016
Avautuvat haut
Hallitus julisti haettavaksi vuoden 2017 erityisavustusten 1. hakukierroksen. Hakuaika päättyy 31.12.2016. Hakukirje on luettavissa Palosuojelurahaston www-sivuilla: prs.fi
Erityisavustusten 2017 1. hakukierroksen kirje
Avustuspäätökset
Tutkimus- ja kehittämishankkeiden avustukset
Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2016 2. hakukierroksen erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.
Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2016 2. hakukierroksella avustusta tutkimus- ja kehittämishankkeisiin yhteensä 1 618 343 euroa yhteensä 14 hankkeeseen.
Vuoden 2016 2. hakukierroksen päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Liite: pdf.
Takaisinperintäpäätökset 31.8.2016
Palosuojelurahasto käsitteli kokouksessaan takaisinperintähankkeita yhteensä 21 kpl.
Palosuojelurahasto teki sisäisen rakennusavustusten valvontahankkeen vuonna 2014. Saatujen selvitysten perusteella on kyseisten valtionavustusta saaneiden kohteiden käyttötarkoitus, hallintaoikeus tai omistusoikeus muuttunut vaikka avustuksen käyttöaikaa on vielä jäljellä.
Tehtyjen laskelmien perusteella on yhteenlaskettu takaisinperittävä summa kaikkien hankkeitten osalta yhteensä 609 309 euroa.
Kaikkien takaisinperintälaskelmien kohdalla on avustuksen palautuslaskelmassa on otettu huomioon seuraavat seikat: myönnetyn avustuksen määrä, avustuksella hankitun omaisuuden käyttämättömät vuodet sekä rakennuskustannusindeksit avustuksen myöntöajankohdalta sekä siltä ajankohdalta, jolloin avustuksen saaja tai nykyinen avustuksen haltija on ilmoittanut, että paloasema ei enää ole päätöksen mukaisessa käytössä.
Päätös: Hallitus teki seuraavat takaisinperintäpäätökset.
Lista takaisinperintäpäätöksistä 31.8.2016
Avustusten muutos-, jatkoaikahakemukset, 1 kpl
SMDno-2014–2947; Pelastusopisto
Jatkoaikahakemus ”KOULUMAALI – Pelastustoimen yhteinen koulutusalusta ja KEJO – ERICA” -oppimateriaalihanke
Päätös: Hallitus päätti jatkaa hankkeen määräaikaa 31.12.2017 saakka, jolloin lopputilitys tulee tehdä 31.3.2018 mennessä. Muilta osin päätösehdot pysyvät ennallaan.
Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset, 20 kpl
Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustukset (20 kpl) seuraavasti:
Asiakohta | Diaarinumero | Hakija | Avustus | |
9.2.1 | 2016-1273 | Ahtialan VPK ry | 1 276 | |
9.2.2 | 2016-1000 | Keski-Hollolan VPK ry | 3 749 | |
9.2.3 | 2016-1098 | Vesikansan VPK ry | 4 471 | |
9.2.4 | 2016-1184 | Villähteen VPK ry | 3 418 | |
9.2.5 | 2016-1074 | Leppälahden VPK ry | 224 | |
9.2.6 | 2016-1012 | Euran VPK ry | 8 318 | |
9.2.7 | 2016-1229 | Harjavallan VPK ry | 1 636 | |
9.2.8 | 2016-1224 | Ulvilan VPK ry | 5 858 | |
9.2.9 | 2016-1274 | Halikon VPK ry | 625 | |
9.2.10 | 2016-1107 | Humppilan VPK ry | 3 280 | |
9.2.11 | 2016-1252 | Jokelan VPK ry | 4 000 | |
9.2.12 | 2016-1082 | Kemijärven kunnan VPK ry | 965 | |
9.2.13 | 2016-0919 | Lappeenrannan VPK ry | 5 361 | |
9.2.14 | 2016-1131 | Lempäälän VPK ry | 1 021 | |
9.2.15 | 2016-1217 | Leppävaaran VPK ry | 8 796 | |
9.2.16 | 2016-1237 | Nurmijärven Keskus VPK ry | 9 266 | |
9.2.17 | 2016-1238 | Parkanon VPK ry | 4 087 | |
9.2.18 | 2016-1077 | Pirkkalan VPK ry | 5 400 | |
9.2.19 | 2016-1165 | Teuron-Kuuslammin VPK ry | 1 909 | |
9.2.20 | 2016-1260 | Västanfjärds FBK rf | 1 558 | |
75 218 | ||||
Ei hyväksyttyjä hakemuksia: | – |
Pienavustukset myönnettiin hakemusten mukaisina seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
Pirkkalan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu hälytysosastolle hankittua ulkopuolista liikuntakoulutusta, sykemittareita eikä alkometrin hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n tarkoittamalla tavalla.
Vesikansan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu ensiaputarvikkeiden, painepesurin ja pesuaineen sekä sammutus-vaahdon hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n tarkoittamalla tavalla.
Villähteen VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu suihkuputkien huoltosarjojen hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä on kaluston normaali huolto ja kunnossapito, ei tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan estämiseen kohdistuvakustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Ulvilan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu savusukellusmaskien uloshengitysventtiilien ja O-renkaiden hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä on kaluston normaali huolto ja kunnossapito, ei tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan estämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Harjavallan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu (EA -tarvikkeiden) tyhjiöpatjasetin hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n tarkoittamalla tavalla.
Teuron-Kuuslammin VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu (EA -tarvikkeiden) rankalaudan hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n tarkoittamalla tavalla.
Jokelan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu palveluspaitojen ja -housujen, T-paitojen eikä naisjaoston sadeasujen hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n tarkoittamalla tavalla.
Vaasan Meripelastusyhdistys ry:n pienavustushakemus, 1 kpl
Hakemuksen kohde: Saaristotukikohdan laiturin uusiminen (raskasponttonilaiturin asennus ja pohjapainot, laiturin betonipainojen rahti Raippaluotoon sekä materiaalit laiturin kannen ja kävelysillan rakentamiseksi)
Päätös: Rahaston hallitus päätti jättää asian pöydälle käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa.