Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 31.3.2020
Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 31.3.2020
Hallinnolliset ja muut päätökset
- Hallitus merkitsi tiedoksi rahaston tilintarkastuskertomuksen 2019 ja tilintarkastajan vuosiyhteenvedon 2019.
- Seuraava rahaston hallituksen kokous pidetään 2.6.2020.
Avustuspäätökset
Vuoden 2020 1. hakukierroksen eritysavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2020 1. hakukierroksen erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Rahastoon saapui määräaikaan mennessä 19 hakijataholta yhteensä 28 hakemusta (yksi hakija peruutti hakemuksensa). Lopullinen saapuneiden hakemusten määrä oli 27 hakemusta. Tutkimus- ja kehittämishankkeisiin on varattu käytettäväksi vuonna 2020 yhteensä 3 300 000 euroa.
Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2020 1. hakukierroksella avustusta tutkimus- ja kehittämishankkeisiin yhteensä
1 720 643 euroa 13 hankkeeseen. Kaksi hakemusta päätettiin jätettää pöydälle.
Liite: Vuoden 2020 1. hakukierroksen päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
Vuoden 2020 pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustukset
Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2020 rakennushankehakemukset. Määräaikaan mennessä rahastolle toimitettiin 17 rakennushankehakemusta (yksi hakija peruutti hakemuksensa). Lopullinen saapuneiden hakemusten määrä oli 16 hakemusta. Myönteinen rakennushankepäätös tehtiin kaikkiin hankkeisiin.
Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2020 rakennushankeavustusta yhteensä 2 080 044 euroa 16 hankkeeseen.
Vuoden 2020 päätökset rakennushankkeisiin Liite: Rakennushankehaku avustuspäätökset 2020
Muutos- ja jatkoaikahakemukset, 3 kpl
1. Turun ammattikorkeakoulu Oy
SMDno-2019-1007
Muutoshakemus, Virtuaalista paloturvallisuutta − VirPa 2 -hanke
Hakija on 10.3.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta hankkeen budjettiin. Muutosta haetaan hankkeen menolajien välisiin siirtoihin, kokonaisbudjetti pysyy samana.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyt muutokset hankkeen budjettiin. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
2. Rakennustuoteteollisuus RTT ry
SMDno-2019-979
Jatkoaikahakemus, Tulisijojen ja savupiippujen riskitilanteet paloturvallisuuden kehittäjänä -hanke
Hakija on 18.3.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.11.2020 saakka sekä jatkoaikaa hankkeen tilityksen määräajalle 28.02.2021 saakka.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää hankkeen toteuttamiselle jatkoaikaa 31.11.2020 saakka sekä vastaavasti hankkeen tilitykselle 28.2.2021 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
3. Tampereen teknillinen yliopisto
SMDno-2018-2357
Muutoshakemus, Uusien teknologioiden sovellus- ja käyttömahdollisuudet paloturvallisuudessa -hanke
Hakija on 23.3.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta hankkeen hallinnoijatahoon. Hakija hakee hankkeen hallinnoinnin siirtämistä Tampereen yliopistolle (Tampereen korkeakoulusäätiö sr; Rakennetun ympäristön tiedekunta / Rakennustekniikan yksikkö / Teräs- ja kevytrakenteet).
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutoksen hankkeen hallinnoijatahoon. Avustuksen vastuut ja velvoitteet siirtyvät hankkeen hallinnointitahon muutoksen myötä Tampereen yliopistolle (Tampereen korkeakoulusäätiö sr; Rakennetun ympäristön tiedekunta, Rakennustekniikan yksikkö). Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset:
Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustuksiin (17 kpl) yhteensä 67 761 euroa. Päätösluettelo liitteenä:
Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset, liite
Pienavustukset myönnettiin hakemusten mukaisina seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
Teuron-Kuuslammin VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu pipojen kustannuksia (94,90 euroa); kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Kittilän VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu tyhjiölastojen ja muotojalkalastan kustannuksia (744 euroa); kyseessä on ensiaputarvike, ei tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Vesikansan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu reisitaskuhousujen ja pipojen kustannuksia (601,20 euroa); kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Hankitut housut eivät ole pelastustoimen virkapukuohjeessa määritellyt, asemavaatetukseen kuuluvat reisitaskuhousut.
Lappfjärds FBK rf
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu dronen kustannuksia (2005 euroa); kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Helsingin VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu erillisten hihamerkkien, t-paitojen, turvallisuuskouluttajien suojavarusteiden ja alkusammutussimulaattorin kustannuksia (6 265,45 euroa); kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
Avustuksen saajalla on selvityksen mukaan hankkeesta saatavia tuloja tai muuta tuloa, jolla on vaikutusta myönnettävän avustuksen määrään. Alkusammutussimulaattoria käytetään osana turvallisuuskoulutuksia. Koulutuksista saadut tulot vuonna 2019 olivat 1 360 euroa. Koulutuksista saatavan tulorahoituksen arvioidaan ylittävän avustuksen käyttöaikana (5 vuotta) simulaattorin hankintahinnan,
2 876,80 euroa. Avustuksen myöntämiselle alkusimulaattoriin ei selvityksen mukaan ole näin ollen perustetta.
Jäkärlän VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu hakulaitejärjestelmän yleisliitäntäyksikön, ajoneuvoaseman ja liitäntäkaapelin kustannuksia
(2 194,90 euroa).
Pelastuslaitokselta 18.3.2020 saadun lisäselvityksen mukaan viestinvälitykseen tarvittavien laitteiden hankinta paloasemille on ollut pelastuslaitoksen vastuulla.