Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 26.5.2016
Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 26.5.2016.
Hallinnolliset ja muut päätökset
- Päätettiin vuoden 2016 Innovaatiopalkinnon jaosta. Innovaatiopalkinto 2016 julkistetaan pelastustoimen ajankohtaispäivillä syksyllä 2016.
- Käsiteltiin yleisavustusta saavien pelastusalan järjestöjen tilitykset vuodelta 2015.
- Käsiteltiin vakuutusalalle 2016 tehdyn kyselyn tulokset.
- Merkittiin tiedoksi Palosuojelurahaston tilinpäätöksen hyväksyminen.
- Käsiteltiin Palosuojelurahaston talousseuranta 1. neljännes 2016.
- Rahaston seuraava kokous on 31.8.2016
- Avautuvat haut
- Hallitus julisti haettavaksi pelastusalan järjestöjen yleisavustukset vuodelle 2016. Hakuaika päättyy 30.9.2016. Hakukirje on luettavissa Palosuojelurahaston www-sivuilla: prs.fi
Avustuspäätökset
Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2016 kalustohankehakemukset.
Päätös:
Kalustohankepäätökset-26.5.2016-liite.pdf
Vuoden 2016 1. Hakukierros; pöydälle 16.2.2015 kokouksessa jätetyt tutkimus- ja kehittämishankkeet, 1 kpl
1. Hämeen Ammattikorkeakoulu Oy
SMDno-2015-2216
ERÄS – Erityisryhmien Älykäs Paloturvallisuus – tutkimushanke
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää Hämeen Ammattikorkeakoululle yhteensä enintään 90 000 euron suuruisen avustuksen hakemuksessa mainittuun hankkeeseen ajalle 1.9.2016- 31.8.2017.
Avustusten muutos-, jatkoaika- ja takaisinperintäpäätökset sekä maksatushakemukset, 6 kpl
1. Pirkanmaan pelastuslaitos
SMDno-2016-2235
Jatkoaikahakemus; Turvallisuustietoa eri kielillä turvapaikanhakijoille.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeelle 30.6.2017 asti sekä lopputilitykselle 31.8.2017 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
2. Pelastusopisto
SMDno-2015-2948
Jatkoaikahakemus; Vaihtoehtoiset sammutusmenetelmät pelastusyksikön ensitoimenpiteissä – hanke
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti jatkaa hankeen määräaikaa 31.12.2016 saakka, jolloin lopputilitys tehdään 31.3.2017 mennessä. Muilta osin päätösehdot pysyvät ennallaan.
3. Pelastusopisto
SMDno-2015-954
Jatkoaikahakemus; Sosiaalisen median oppimateriaalihankkeeseen
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti jatkaa hankeen määräaikaa 31.5.2017 saakka, jolloin lopputilitys tehdään 31.8.2017 mennessä. Muilta osin päätösehdot pysyvät ennallaan.
4. Tampereen teknillinen yliopisto; sähkötekniikan laitos
SMDno-2014-3038
Jatkoaikahakemus; Valaistuksen paloturvallisuus – tutkimushanke
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti jatkaa hankkeen toteutusaikaa 30.9.2017 saakka, jolloin lopputilitys tulee tehdä 30.11.2017 mennessä. Hallitus päätti hyväksyä hankkeen kokonaiskustannusten määräksi 90 000 euroa (aiemmin 120 000 €), jolloin myönnetty 45 000 euron avustus saa olla enintään 50 % (aiemman 37,5 %) sijaan) hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Hankkeessa voidaan keskittyä erityisesti LED-valaisimiin ja niiden paloturvallisuusriskeihin. Muilta osin päätösehdot pysyvät ennallaan.
5. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL
SMDno-2013-2122
Jatkoaikahakemus; Yli Hyvä Juttu – toimintamallin arviointitutkimus ja juurruttaminen
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti jatkaa hankkeen määräaikaa 31.5.2017 saakka, jolloin lopputilitys tehdään 31.6.2017 mennessä. Muilta osin päätösehdot pysyvät ennallaan.
6. FSB
SMDno-2011-66
Översättning av utbildnings- och informationsmaterial
Hankkeen tilityksen jatkoaikahakemus
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti muuttaa FSB:lle 22.3.2011 annettua päätöstä käännettävän materiaalin osalta. Lisäksi rahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeelle 30.4.2017 saakka. Hankeen lopputilitys tulee tehdä 30.5.2017 mennessä. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset:
Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustukset (18 kpl) seuraavasti:
Asiakohta | SMDno | Saaja | Euro |
9.2.1 | 2016-0891 | Harjunalustan VPK ry | 5 328 |
9.2.2 | 2016-0693 | Hinnerjoen VPK ry | 12 224 |
9.2.3 | 2016-0575 | Kaasmarkun VPK ry | 1 331 |
9.2.4 | 2016-0531 | Lavian VPK ry | 1 619 |
9.2.5 | 2016-0821 | Rauman VPK ry | 2 283 |
9.2.6 | 2016-0820 | Säkylän VPK ry | 2 466 |
9.2.7 | 2016-884 | Elimäen VPK ry | 380 |
9.2.8 | 2016-0507 | Hattulan VPK ry | 473 |
9.2.9 | 2016-0714 | Hurukselan VPK ry | 1 506 |
9.2.10 | 2016-0849 | Kauhajoen VPK ry | 533 |
9.2.11 | 2016-0564 | Kuusankosken VPK ry | 3 600 |
9.2.12 | 2016-0707 | Kuusiston VPK ry | 2 844 |
9.2.13 | 2016-0789 | Perttulan VPK ry | 5 794 |
9.2.14 | 2016-0532 | Pitkäjärven VPK ry | 9 210 |
9.2.15 | 2016-0563 | Rajakylän VPK ry | 1 306 |
9.2.16 | 2016-0840 | Saariselän VPK ry | 4 200 |
9.2.17 | 2016-0562 | Salmentaan VPK ry | 4 451 |
9.2.18 | 2016-0802 | Tainionkosken VPK ry | 12 985 |
72 533 |
Ei hyväksyttyjä hakemuksia: –
Pienavustukset myönnettiin hakemusten mukaisina seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
Hinnerjoen VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu liikenteenohjaajille tarkoitettujenreppujakkaroiden hankinnasta aiheutuneita kustannuksia; kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan estämiseen kohdistuva kustannus palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.