Palosuojelurahasto tarkasti avustuskohteita Rekolan VPK:n paloasemalla
Vuoden 2022 toinen paikan päällä tehty avustustarkastus suuntautui Vantaalle Rekolan VPK:n paloasemalle, jossa tarkastettiin kaksi avustusta saanutta hanketta sekä tutustuttiin Rekolan VPK:n toimintaan.
Palosuojelurahasto suorittaa vuosittain tarkastuskäyntejä avustamiinsa kohteisiin. Käynneillä tarkastetaan, että avustuksen saanut kohde on päätöksenmukaisessa käytössä, eikä kohdetta ole esimerkiksi luovutettu toisaalle tai myyty ennen päätöksenmukaista käyttöajan päättymistä. Rahaston rakennushankkeissa on 30 vuoden käyttöaika ja pienavustuksessa 5 vuoden käyttöaika.
Rekolan VPK perustettiin Helsingin maalaiskuntaan vuonna 1930 rekolalaisten naisten aloitteesta. Kalustona tuolloin oli hevosvetoinen käsivoimaruisku 400 metrin säiliöllä, 95 metriä letkua, tikkaat ja savunaamareita. Ensimmäinen paloauto saatiin vuonna 1951. Tänä vuonna Rekolan VPK täyttää 92 vuotta. Palokunnassa toimii hälytysosasto, nuoriso-osasto ja naisosasto. Myös onnettomuuksien ehkäisytyö on olennainen osa palokunnan toimintaa. Palokunta on Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunta. Hälytyksiä palokunnalla on noin 10 vuodessa. Palokunnalla on vahvaa nuorisotoimintaa.
Tarkastuskäynti suoritettiin Rekolan VPK:n paloasemalla. Rekolan VPK:ta edustamassa olivat palokunnan päällikkö Eero Heinonen ja hälytysosaston johtaja Tuomo Talonpoika.
Keväällä 2019 Rekolan VPK:lle myönnettiin 6 384 euron pienavustus väliasujen, sammutusasujen ja hälytys- ja nuoriso-osaston varustenaulakoiden hankintaan sekä peruskorjatun ja korotetun autotallin ovien korotukseen (kuvat yllä).
Avustusta saanut rakennushanke sekä pienkalusto todettiin tarkastuksessa olevan päätöksenmukaisessa käytössä. Rahaston sihteeristö kiittää Rekolan VPK:ta kalustoesittelystä ja toivottaa menestystä VPK:n toiminnalle.