Palosuojelurahasto avaa tutkimus- ja kehittämishankkeiden painotetun haun

Palosuojelurahasto avaa tutkimus- ja kehittämishankkeiden painotetun haun

Painotuksina ovat asumisen paloturvallisuus, rakentamisen paloturvallisuus sekä vaikuttavuus ja suorituskyky pelastustoimen palveluissa. Painotettuun hakuun valitut aiheet ovat voimassa kolme vuotta, vuoden 2022 toiseen hakukierrokseen saakka.

Painotetun haun tarkoituksena on toimia vuoropuheluna avustuksen hakijan ja rahaston välillä. Painotetulla haulla pyritään helpottamaan avustuksenhakijoita löytämään keskeisiä tutkimusaiheita rahaston tutkimus- ja kehittämishankehakuun. Samalla rahasto saa tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka parhaiten palvelevat pelastusalaa rahastolainsäädännön puitteissa.

Painotetusta hausta huolimatta voit hakea vanhaan tapaan erityisavustusta tutkimus- ja kehittämishankkeisiin painotetun haun ulkopuolelta (yleishaku). Rahasto myöntää tämän lisäksi myös apurahoja sekä stipendejä. Kaikkien haettavien tutkimus- ja kehittämisavustusten tulee kohdistua tulipalojen ehkäisyyn tai pelastustoiminnan edistämiseen.

Hakemukseen tulee liittää erillinen tutkimus- tai työsuunnitelma, joka saa olla korkeintaan kymmenen sivun laajuinen. Varsinaisia tutkimusraportteja ei liitetä hakemukseen. Hakemuksesta tulee käydä ilmi hankkeen toteuttaja, vastuuhenkilö ja organisointi, avustuksen käyttötarkoitus (hankkeen kuvaus ja aikataulu) sekä hankkeen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma hakemuslomakkeen erittelyn ja täyttöohjeen mukaisesti.

Hakemuksiin tulee liittää suunnitelma hankkeen vaikuttavuusarvioinnin toteutuksesta (vaikuttavuustavoitetaulukko). Vaikuttavuustavoitetaulukkoa ei tarvitse liittää kuitenkaan apurahoihin ja stipendihakemuksiin.

Hakijan tulee tutustua ehtoihin tutkimus- ja kehittämishankkeiden hyväksyttävistä ja ei-hyväksyttävistä kustannuksista: https://www.palosuojelurahasto.fi/wp-content/uploads/Hyväksyttävät-ja-ei-hyväksyttävät-kustannukset.pdf.

Lisätietoja rahaston rahoittamista hankkeista vuosilta 2010−2018 löytyy rahaston julkaisusta.

Palosuojelurahaston rahoittama hanke: Jehumalja 2018 kalustokilpailu. Kuva: Emma Haapasalo

Tiedusteluihin vastaa Palosuojelurahaston sihteeristö, sähköposti: psr@intermin.fi sekä pääsihteeri Johanna Herrala, sähköposti: johanna.herrala@intermin.fi, puh. 0295 488 460.

Pinja Hentunen