Sihteeristö Palokuntien SM-kisoissa Messukeskuksessa
Palosuojelurahasto on 14.4.2023 myöntänyt avustuksen Palokuntien Suomenmestaruuskilpailuihin. Kyseessä on yksi maamme vanhimmista ammattitaitokilpailuista, joka järjestetään järjestetään nyt 70. kertaa. Mukana oli 21 joukkuetta sekä 6 veteraanijoukkuetta.
Kilpailun teemana on pelastustoimi poikkeusoloissa. Kilpailu on tarkoitettu sopimuspalokunnille. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1952 Tampereella.
Kilpailu koostuu kolmesta osiosta, joita ovat tieto, taito ja kalusto.
Kilpailu on yleisötapahtuma, jonne oli vapaa pääsy. Kalustonäyttely ulkona kiinnosti erityisesti lapsiperheitä. Osa ajoneuvoista oli saanut Palosuojelurahaston avustusta.
Koirat on koulutettu rauniopelastuskoiriksi, joita voidaan käyttää myös esimerkiksi, kun etsitään kadonneita henkilöitä maastosta. Koirat osallistuivat rauniopelastuskoiranäytökseen.
Helsingin messukeskus oli kisapäivänä muuttunut palokuntalaisten toimintapaikaksi. Järjestelytehtävissä toimii vuosittain noin 100-200 henkilöä. Vuonna 2024 kilpailu järjestetään Kanta-Hämeessä.
Kilpailun voittamiseen tarvitaan tietoa, taitoa sekä myös ripeää suoritusta. Kalustokilpailussa suoritettiin ennalta tuntemattomia tehtäviä, joissa tehtävään käytetty aika ratkaisi tuloksen. Taito-osuus lisättiin kilpailuun vuonna 2002. Jehumalja kiertopalkinnon voittaa ryhmä, jolla on suurin pistemäärä kolmesta eri osakilpailusta.
Palosuojelurahaston avustustustoiminnalla ehkäistään tulipaloja sekä edistetään pelastustoimintaa. Rahaston avustuksella oli mahdollista kohottaa ja edistää palokuntien tiedollista ja taidollista osaamista todellisten hälytystehtävien varalta, mikä on kilpailun tarkoitus.
Yleisö pääsi mukaan seuraamaan kisatapahtumien toimintarasteja. Kilpailussa oli useita sarjoja, ja monet saivat palkintoja. Kokonaiskilpailun voitti Anjalan VPK, joka on voittanut kokonaiskilpailun myös mm. vuosina 2016 – 2019.