Kylien ja kotien arjen turvallisuus keskiössä
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) toteutti Palosuojelurahaston rahoittamana Kyläturvallisuus – tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen -hankkeen vuosina 2015 – 2016.
Hankkeessa jatkettiin vuosina 2013 – 2014 Kainuussa pilotoidun Palosuojelurahaston tukeman mallin kehittämistä järjestämällä Meidän turvallinen kylä -koulutuksia maanlaajuisesti sekä ylläpitämällä kylien turvallisuuden yhdyshenkilöverkostoa. Lisäksi hankkeessa tarjottiin turvallisuuskoulutuksia kirkon diakoniatyöntekijöille.
Meidän turvallinen kylä -koulutukset
Meidän turvallinen kylä -koulutuksia järjestettiin eri puolilla Suomea pelastuslaitosten ja järjestöjen yhteistyönä ja niihin osallistui yli 200 kyläläistä. Koulutuspäivien sisältö rakentui paloturvallisuudesta ja omatoimisesta varautumisesta (mm. sähkökatkot, myrskytuhot). Lisäksi koulutuksissa pohdittiin kylien hyvinvointia ja turvallisuussuunnitteluun liittyviä haasteita sekä ideoitiin erilaisten turvallisuustapahtumien järjestämistä. Koulutusten aikana 146 osallistujaa liittyi kylien turvallisuuden yhdyshenkilöksi. Yhdyshenkilöt saavat jatkossa kyläturvallisuuteen liittyvää postia n. neljä kertaa vuodessa ja heidän tehtävänä on innostaa kyläläisiä paikalliseen turvallisuustyöhön.
Yhteistyössä ikäihmisten arkea turvaamassa
Hankkeessa tarjottiin Turvallinen koti – turvallinen arki -koulutuksia kirkon diakoniatyöntekijöille. Erityisesti diakoniatyön on havaittu olevan merkittävä toimija ja ikäihmisten turvallisuuteen vaikuttava tekijä harvaan asutuilla alueilla. Kirkko on näillä alueilla yksi harvoista julkisista toimijoista, joilla on vielä merkittävä palveluverkosto olemassa. Koulutuksiin osallistui yhteensä 47 diakoniatyöntekijää eri puolilta Suomea.
Hankkeen tulokset ja vaikuttavuus
Hankkeen toimenpiteiden suunnittelussa tarkasteltiin Palosuojelurahaston valtakunnallisia vaikuttavuustavoitteita. Tavoitteena oli muun muassa lisätä kylien asukkaiden kykyä ehkäistä onnettomuuksia ja vahvistaa yhteisölähtöisesti asumisen paloturvallisuutta. Meidän turvallinen kylä -koulutukset ja diakoniatyöntekijöiden koulutukset toteutettiin tiiviissä yhteistyössä pelastuslaitosten kanssa ja täten tuettiin osaltaan pelastuslaitosten harvaan asutuille alueille kohdistuvaa turvallisuusviestintää.
Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston turvallisuuspalvelujen ryhmän päätös keväällä 2016 sitoutua jatkossa Meidän turvallinen kylä -koulutusten tukemiseen tuo alueille hyvän ja jatkuvuutta edistävän yhteistoimintamallin. Pelastusliittojen sitoutuminen kyläturvallisuuskoulutusten organisointiin edistää kyläturvallisuus -teeman tunnettavuutta maanlaajuisesti. Hankkeen aikana käynnistettiin kyläturvallisuuden kouluttajakoulutusten suunnittelu ja syksyllä 2016 alueelliset kouluttajakoulutukset käynnistettiin. Tämä lisää toiminnan vaikuttavuutta ja kylien turvallisuutta tulevina vuosina.
”Hyvin sai eväitä jatkosuunnitelmiin kylän ja oman turvallisuuden huolehtimiseen”
Meidän turvallinen kylä -koulutukset ovat osoittautuneet onnistuneeksi tavaksi aktivoida kyläläisiä
omaehtoiseen ja omannäköiseen turvallisuustyöhön. Koulutukset saivat myös merkittävää medianäkyvyyttä paikallisissa viestimissä. Koulutuspalautteista on voinut havaita, että asioiden laaja-alaisuus, pelastuslaitosten esittely ja sammutusharjoitus sekä huomion kiinnittäminen varautumiseen koettiin tärkeänä. Koulutusten merkitys on ollut ”herätellä” uinuvia ja kenties sivussa olleita sekä helposti toteutettavia toimintamuotoja kylien turvallisuuden edistämiseksi ja kyläyhdistysten toimintojen virkistämiseksi.
Aikku Eskelinen
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK)
Kyläturvallisuus- ja varautumiskoulutukset
aikku.eskelinen@spek.fi
040 834 4545
Kainuun Pelastuslaitos
Sotkamon toimipiste
Asematie 3
88600 Sotkamo
Tutustu:
www.kyläturvallisuus.fi
www.varaudu.info