Köyliön Läntinen VPK: 1960-luvun palotallista nykyaikaiseen paloasemaan

Köyliön Läntinen VPK: 1960-luvun palotallista nykyaikaiseen paloasemaan

Palosuojelurahasto avustaa sopimuspalokuntien rakennushankkeita. Esittelyssä Köyliön Läntinen VPK ry:n saama rakennushankeavustus.

Palosuojelurahasto on myöntänyt vuosittain noin 2 miljoonaa euroa kuntien, pelastustoimen alueiden ja sopimuspalokuntien rakennushankeavustuksiin. Pyysimme Köyliön Läntinen VPK ry:n edustajia kertomaan avustuksenhakuprosessista sekä rakennushankkeen toteutuksesta. Köyliön Läntinen VPK ry haki 10.12.2016 päivätyllä hakemuksella Palosuojelurahastosta avustusta uuden paloaseman rakentamiseen. Hankinnan arvioidut kokonaiskustannukset olivat 425 000 euroa. Hankkeelle myönnettiin Palosuojelurahaston hallituksen kokouksessa 10.4.2017 avustusta 158 380 euroa (40 %) hyväksyttävien kokonaiskustannusten 395 950 euroa perusteella. Köyliön Läntinen VPK ry lähetti tilityksen liitteineen rahastoon 11.10.2018 ja avustus maksettiin 21.12.2018. Asema otettiin käyttöön syyskuussa 2018.

Tausta

Ajatus uuden, oman paloaseman rakentamisesta sisältyi vuonna 2013 palokunnan 85-vuotisristeilyllä esiteltyyn viisivuotissuunnitelmaan. Pitkään oli jo puhuttu, että sosiaali- ja huoltotilat olivat 50-luvun lopulla rakennetulla vanhalla asemalla heikot. Ensimmäisen hälytykseen saapuvan piti ajaa sammutusauto ulos, että kaikki pääsisivät pukemaan varusteet päälle. Tämä aiheutti suuren turvallisuusriskin. Tallin ovia ei myöskään enää pystytty korottamaan uudemman sammutusauton vaatiman mukaiseksi.

Kylällämme sijainnut karjalaisten siirtolaisten rakentama Tiurin mylly oli lopettanut toimintansa käytön puutteesta johtuen. Ehdotimme Tiurin mylly- ja sahaosuuskunnalle, että paikalle voisi rakentaa uuden paloaseman, jos tontista päästäisiin sopuun. Osuuskunta päättikin lahjoittaa omistamansa 0,6 hehtaarin tontin myllyrakennuksineen Köyliön Läntinen VPK ry:lle uutta paloasemarakennusta varten. Päätös palveli molempia osapuolia hyvin; osuuskunta sai tonttinsa yleishyödylliseen käyttöön ja palokunta tontin uudelle asemalleen hyvältä paikalta. Tontin lahjoituksen jälkeen asiat alkoivat edetä ja Säkylän kunta hyväksyi kaavamuutoksen entisen rivitalon tontista paloasemaksi.

Vanhan paloaseman julkisivu.
Vanhan paloaseman julkisivu.

Hankkeen toteutus

Piirustukset oli laatinut paikallinen yritys, joka toimi myös rakennustyön valvojana. Rakennuttajana toimi henkilö, jolla on alan koulutus ja materiaalitoimitusten ja työvaiheiden ajoitus hoitui häneltä ammattimaisesti. Koska talkootöiden määrä tulisi olemaan valtava, oli erittäin tärkeää, että projektin johdossa oli kokenut henkilö ohjailemassa myös niitä.

Varsinaiset työt alkoivat vanhan myllyrakennuksen purkamisella. Vanhat myllyn koneet purki asiantunteva romuliike, ja ne menivät osaksi uusiokäyttöön. Ikkunat ja muu irtain poistettiin talkoilla ja itse rakennuksen purku ja jätteen poiskuljetus tapahtui koneellisesti yhdessä päivässä. Purkamisen suorittanut yrittäjä hoiti myös kaivuutyöt sekä maa-ainesten vaihdon ja kuljetuksen. Pohjan tasaus ja tiivistäminen tehtiin pääosin talkoilla traktorilla ja lapiolla.

Sopimus pääurakasta tehtiin paikallisen rakennusyrityksen kanssa, joka teki varsinaisen rakennustyön perustuksista sateelta suojaan -vaiheeseen asti. Oma väki teki talkoilla muun muassa rakennuksen pohjan eristyksen sekä betoniraudoituksen. Asema saatiin talveksi lämmönpitäväksi ja pääsimme tekemään sisätöitä.

Sisätilojen osalta runko- ja viimeistelytyöt tehtiin palokunnan oman väen toimesta. Rakennuttajana toiminut, sekä toinen jäsenistömme kirvesmiehistä, olivat tässä ratkaisevassa roolissa. Talkoolaisia toimi heidän apunaan ja opastuksessaan niin eristyksen, peruslevytysten kuin viimeistelytöidenkin tekijöinä. Värimaailma päätettiin yhdessä tuumin ja sen jälkeen suunniteltiin lopullinen layout.

Sopimuspalokunta mukana rakennustöissä

VPK-yhdistyksen jäsenet koostuvat eri aloilla toimivista ihmisistä. Se auttaa usein monin tavoin hälytystehtävien suorittamisessa, mutta auttoi myös uuden asemamme valmistumisessa. Useassa kohdassa uutta asemaamme näkyy ammattilaisen kädenjälki, joka on tehty talkootyönä. Tästä aiheutui myös huomattava kustannussäästö esimerkiksi johdotuksien ja metallitöiden osalta. Molempien kirvesmiesten kokemus ja ”ammattisilmä” oli eduksi projektin monessa eri vaiheessa. Tärkeän osan muodosti myös talkoolaisten ruokahuolto, jonka nais- ja tukiosasto järjesti aina tarvittaessa.

VPK-yhdistyksen jäsen tekee metallitöitä.
VPK-yhdistyksen jäsenet olivat mukana muun muassa metallitöissä.
Uuden paloaseman rakentamisen alkuvaiheita.
Uuden paloaseman rakentamisen alkuvaiheita.

Projektiin osallistuvien talkoolaisten määrä vaihteli suuresti ajankohdittain. Ponnistus oli valtava pienelle yhdistykselle, ja on muistettava, että palokunnan toiminnan piti myös jatkua normaalisti. Harjoituksiin sekä hälytyksiin piti osallistua riittävästi. Samalla kaikkien oli huolehdittava omat ”siviiliasiansa”. Lähes kaikki jäsenet osallistuivat kuitenkin jossain määrin rakentamiseen. Kotijoukkojen tuki oli tärkeässä roolissa jaksamisessa. Kaikessa kiireessä unohdimme koko talkootuntien kirjaamisen, joka näin myöhemmin ajateltuna olisi ollut suotavaa.

Rakentaminen sisäpuolelta kuvattuna.
Rakentaminen sisäpuolelta kuvattuna.

Paloaseman rahoitus

Paloaseman rahoitusta alettiin selvittää ja kun selvisi, ettei kunnalla ollut mahdollisuutta osallistua siihen, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi palokunnan oma rahoitus. Onneksi paikallinen Osuuspankkimme suhtautui myönteisesti hankkeeseemme ja lähti siihen mukaan.

Heti alusta oli selvää, että projektin toteutuminen olisi kiinni myös Palosuojelurahastosta mahdollisesti saatavasta avustuksesta. Vuonna 2016 Satakunnan pelastuslaitoksen alueella oli niin monta rakennuskohdetta, ettei tuolloin avustusta saatu. Uusi yritys vuonna 2017 tuotti tulosta ja saimme täyden 40 % avustuksen. Avustuksen haku sujui jo ensi kerralla hyvin ohjeita noudattamalla ja saimme kerralla kaikki oikeat liitteet ja piirustukset mukaan. Toisella kerralla olimmekin sitten jo vanhoja tekijöitä hakuprosessissa.

Rahoituksen selvittyä alkoi varsinainen hankkeen toteutus. Heti aluksi päätettiin, että rakennusprojektissa tullaan käyttämään mahdollisimman paljon paikallisia yrittäjiä ja toimijoita. Päätös oli hyvä, koska lähellä sijaitsevien yritysten kanssa yhteistyö toimi joustavasti.

Aseman käyttöönotto

Asema saatiin käyttöönottokuntoon sopivasti syksyllä 2018 juuri palokunnan 90-vuotisjuhlien alla eli projekti kesti kokonaisuudessaan tontin lahjoituksesta n. kolme vuotta. Pysyimme melko tarkasti alkuperäisessä budjetissa ja avustuksen tilitys Palosuojelurahastosta saatiin onnistumaan hyvin heti ensimmäisellä yrityksellä ohjeita seuraamalla. Asemaprojektille oli avattu oma tili, joka helpotti kustannusseurantaa ja avustustilityksen valvontaa.

Aseman kokoustilaa on mahdollista antaa ulkopuolisten käyttöön. Tätä tarkoitusta silmällä pitäen lukot on erikseen sarjoitettu, ja kokoustilan ja varsinaisten asematilojen välissä on ”tietosuojaseinä”, jonka ovesta pääsee kulkemaan molempiin suuntiin normaalitilanteessa vain palokuntalaisten avainlätkillä.

Uuden aseman merkitys on suuri sekä Köyliön Läntinen VPK ry:n nykyiselle toiminnalle että tulevaisuudellekin. Uudet tilat ovat turvallisemmat, valoisammat, viihtyisämmät ja toimivammat. Olemme nyt mukana pelastuslaitoksen autokierrossa ja sammutusautomme tulee uudistumaan vuodenvaihteen tienoilla.

Uudella paloasemalla tulee olemaan varmasti merkitystä myös koko Kepolan kylälle, joka on kuntaliitoksen myötä muuten menettänyt osan entisestä identiteetistään Köyliön kunnan keskustaajamana.

Uuden paloaseman halli.
Uuden paloaseman halli.

Paloasemamme 2020

Asemaprojekti alkaa olla paloasemallisesti ajateltuna viime silausta myöten valmis. Pihatyöt ovat jo hyvässä mallissa ja ulkoalueiden valaistukset kunnossa. Joitain tehtäviä on vielä jäljellä esim. kylmien varastotilojen viimeistelyn sekä myllyn muistomerkin suhteen. Ne saataneen kuntoon tänä kesänä, jos koronavirustilanne antaa siihen mahdollisuuden.

Uuden paloaseman julkisivu.
Uuden paloaseman julkisivu.

Kokemus avustusprosessista

Kokemuksemme avustusprosessista kaiken kaikkiaan on ollut myönteinen. Hakupapereiden täyttäminen ja vaadittavien asiakirjojen saaminen oli loppujen lopuksi melko helppoa hyvän ohjeistuksen vuoksi. Lisäksi käytössämme olivat ammattihenkilöt, jotka toimittivat tarvittavat dokumentit. Hankkeen kustannusseuranta sekä avustuksen tilitys hoitui myös hyvin, koska sille oli avattu oma tili, jonka kautta kaikki sitä koskeva rahaliikenne hoidettiin. Ainoa hankaluus oli kaikkien (n.100) maksutositteiden tarvittavien papereiden skannauksessa pdf-muotoon, sekä sähköinen lähettäminen. PSR:n sähköposti ei suostunut vastaanottamaan suuria tiedostoja, joten jouduimme skannaamaan ne uudestaan pienempiin eriin saadaksemme ne perille. Loppujen lopuksi siis sekin onnistui. Kuten aiemmin tässä jutussa mainittiin, myös ammattitaitoisen rakennuttajan käyttö on tärkeää materiaalivirran- sekä mahdollisten talkootöiden koordinoinnin ja aikataulutuksen vuoksi.

 

Teksti: Juha Jortikka, varapäällikkö, Köyliön Läntinen VPK ry

Johanna Herrala