Heinä-elokuun ajankohtaiset rahastossa
Rahaston hallituksen seuraava kokous pidetään tiistaina 31.8.2010. Tällöin päätetään mm. tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista erityisavustuksista. Hakemuksia saapui 31.5.2010 määräaikaan mennessä 44 kappaletta. Avustusta haettiin yhteensä 2,8 miljoonan euron edestä. Hakemuksista tutkimus- ja kehittämishankkeita oli 23 kappaletta, opetusmateriaalihankkeita 8 ja valistus- ja neuvontahankkeita 7 kappaletta ja loput 6 olivat muita hankkeita.
Rahaston sihteeristö on lomalla 19.-23.7. 2010. Muutoin sihteeristöstä on aina joku paikalla.
Hyvää kesänjatkoa!