Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinnon 2021 jaettu toinen sija myönnettiin alustasprinklerin kehittämisestä
Jaetun toisen palkinnon saivat palomestarit Tarmo Helander ja Joonatan Suosalo, paloesimiehet Markus Frimodig ja Elmeri Backman sekä LVI-asentajat Pasi Andersson ja Joni Välimäki alustasprinklerin kehittämisestä. Alustasprinkleri estää ja hidastaa sähköauton akkupaloa, jolloin siitä vapautuvien haitallisten kemikaalien aiheuttamia vahinkoja ympäristölle ja ihmisille voidaan vähentää.
Alustasprinkleri parantaa palomiehen työturvallisuutta ja vapauttaa henkilöresursseja, sillä käyttöönoton jälkeen se toimii itsenäisesti. Pienen kokonsa takia alustasprinklerin sijoittaminen kalustoon on helposti toteutettavissa. Innovaatiota on koekäytetty Helsingin pelastuslaitoksella, jossa myös kaikki sen kehittäjät työskentelevät.
Idea alustasprinkleristä syntyi litiumioniakkujen uudelleensyttymisriskistä. Sähköautojen akut sijaitsevat yleensä auton pohjassa. Alustasprinklerillä pystytään jäähdyttämään sähköautoja alustan kautta siten, että palomiesten ei tarvitse altistua turhaan myrkyllisille kemikaaleille.
– Innovaation lähtökohtana oli, että sen tulee olla mahdollisimman yksinkertainen rakenteeltaan ja toiminnallisuudeltaan, jolloin se sen käytettävyys sähköautojen tulipaloissa on helppoa ja nopeasti toteutettavissa. Alustasprinkleri suunniteltiin tarpeeksi kevytrakenteiseksi yhden henkilön käsiteltäväksi, sekä tarpeeksi kestäväksi eri olosuhteissa, kuten ahtaissa maanalaisissa tiloissa, kuvailee innovaation työryhmä.
Alustasprinklerin kehikon ja jatkovarren jäykkä rakenne suojaa sammuttajia, sillä alustasprinklerin eteen muodostuu vesisumupatja, kun sitä asetetaan palavan auton alle. Käyttöönoton jälkeen alustasprinkleri toimii itsenäisesti, jolloin sammutustyötä suorittavan henkilöstön altistuminen savukaasuille vähenee heidän voidessaan ottaa etäisyyttä kohteeseen.
Innovaatio on rakennettu ja testattu Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen resurssien puitteissa suorittamalla märkätestauksia ja koepoltto. Märkätestauksissa mitattiin alustasprinklerin vedentuottomääriä eri syöttöpaineilla sekä arvioitiin visuaalisesti alustasprinklerin muodostavan vesisumupatjan jäähdyttävästi vaikuttavaa pinta-alaa.
Koepoltossa alustasprinkleriä testattiin pelastuslaitoksen operatiivisen henkilöstön tieliikenneonnettomuusharjoituksessa käytössä olleella autolla, johon oli kiinnitetty metallinen kaasuramppi. Kun kaasurampista purkautuvan nestekaasun aiheuttama liekkipalo kuumensi auton runkorakenteita tarpeeksi, asetettiin alustasprinkleri auton alle. Koetilanne taltioitiin lämpökameralla ja testin perusteella voitiin arvioida, että alustasprinklerin jäähdyttävä vaikutus oli erittäin tehokas.
– Haastavinta innovaation kehittämisessä oli päästä testaamaan sitä mahdollisimman todenmukaisissa olosuhteissa, sillä sähköautojen tai niiden akustojen polttaminen on mahdotonta toteuttaa, kertoo työryhmä.
Palosuojelurahaston Innovaatiopalkintoraadin mukaan alustasprinkleri on ajankohtainen idea, jossa yhdistyy käytännön problematiikka ja käytännöllisyys sekä käytettävyys ja se tarjoaa yksinkertaisen tavan toimia sammutustilanteessa. Innovaatio vastaa uuden teknologian käyttöönoton tuomiin haasteisiin ja sitä voitaisiin hyödyntää muissakin sammutustehtävissä. Innovaatio on myös helposti monistettavissa pelastustoimen käyttöön.