Palosuojelurahasto tarkasti avustuskohteita Helsingissä
Palosuojelurahaston sihteeristö tekee vuosittain noin 25–30 tarkastuskäyntiä avustuskohteisiin ympäri Suomen. Rutiiniluontoisissa tarkastuksissa varmistetaan, että avustuksen kohde on avustuksen ehtojen mukaisessa käytössä.
Korona-aikana tarkastuksia on tehty enimmäkseen etäyhteyden välityksellä. Maanantaina päästiin kuitenkin vierailemaan Malmin ja Haagan pelastusasemilla asianmukaisia turvatoimia noudattaen. Kummassakin kohteessa tarkastettiin itse asemarakennus sekä raskasta kalustoa.
Malmin pelastusasema sijaitsee Malmin lentoaseman alueella kiinteistössä, jossa aiemmin oli Rajavartiolaitoksen helikopterihalli. Palosuojelurahaston avustusta myönnettiin tilojen muuttamiseen pelastusasemaksi. Aiemmin käytössä olleessa pelastusasemassa oli sisäilmaongelmia.
– Uudistetulla asemalla tallitilat ja korjaamotoiminto ovat kuitenkin säilyneet samoissa paikoissa, joissa ne olivat aiemminkin. Sen verran samankaltaisuuksia toiminnassa on. Esimerkiksi ovia on tietysti jouduttu muokkaamaan. Helikopterihallin aikana korjaamotilassa oli koko julkisivun kokoinen rullaovi, kertoo Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen rakennuspäällikkö Keijo Mäki. Asema on väliaikainen ratkaisu siihen saakka, kunnes alueelle rakennetaan kokonaan uusi asema palvelemaan muun muassa lentokentän alueen uusia asukkaita.
Malmin asemalla tarkastettiin myös vuonna 2017 hankittu Sisu-merkkinen säiliöauto.
– Teli nostaa täydellä kuormalla portaattomasti. Kun kääntösädettä voidaan näin lyhentää, liikkuu iso auto yllättävän ketterästi hankaliinkiin paikkoihin, esittelee Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen hankintapäällikkö Mårten Hellbom.
Haagan pelastusasema sai Palosuojelurahaston avustusta peruskorjaukseen vuonna 2017. Korjauksen yhteydessä rakennettiin myös laajennusosa, johon sijoitettiin uusi pesuhalli ja nykyvaatimusten mukainen ilmanvaihtokonehuone.
– Aseman julkisivu on kaavassa suojeltu, mikä toi omat haasteensa peruskorjaustyöhön. Esimerkiksi toisen kerroksen ikkunat palautettiin korjauksen yhteydessä takaisin alkuperäiseen, vuoden 1961 ulkoasuun, jota oli muutettu 1990-luvun alussa tehdyissä korjauksissa, kertoo Mäki.
Haagan pelastusasemalla tarkastuksen kohteena oli myös vuonna 2020 hankittu nostolava-auto, joka nostaa 500 kg kantavan korin 45 metrin korkeuteen. Sivusuunnassa kori liikkuu 500 kg:n kuormalla 25 metriä.
– Helsingin pelastuslaitoksella on myös kaksi autoa, jotka nostavat 60 metrin korkeuteen. Nykyään ei pyritä niinkään hankkimaan enää korkeammalle nostavia autoja, vaan kiinnitetään enemmän huomiota nostokorin sivusuunnassa liikkumiseen, jotta auto on mahdollisimman toimiva kaikenlaisissa tilanteissa, sanoo Hellbom.
Kiitos Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen henkilökunnalle, että vierailu tarkastuskäynnin merkeissä onnistui. Seuraavat syksyn 2021 tarkastuskäynnit kohdistuvat erityisesti rakennushankkeisiin.