Palosuojelurahaston yleisavustus mahdollistaa Suomen Palopäällystöliiton monipuolisen tekemisen
Vuonna 1932 perustettu Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita ovat yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen. Yleisavustuksen ansiosta Suomen Palopäällystöliitto voi toteuttaa ydintehtäväänsä.
Palopäällystöliitto kehittää yksilöiden ja organisaatioiden osaamista
Osaamisen kehittäminen on merkittävä osa liiton toimintaa. Rahoituksen avulla tuotetaan koulutusta ajan oppimiskäsitysten ja -teknologioiden mukaisesti. Ajankohtaisia ja työelämän tarpeista nousevia aiheita voidaan käsitellä kustannustehokkaasti ja ketterästi. Yleisavustuksen vuoksi liitto pystyy edistämään valtakunnallista osaamista ja sen edistämistä monimuotoisesti. Kustannustehokkuus, uuden luominen ja ketteryys eivät olisi ilman rahoitusta millään tavoin mahdollisia.
Yleisavustus mahdollistaa sen, että liitossa voidaan keskittyä pelastustoimen osaamisen edistämiseen ja asiantuntijatoiminnan kehittämiseen. Palopäällystöliiton toiminnassa korostuu merkittävällä tavalla valtakunnallisuus: toteutetut toimet eivät jää vain yksittäisten alueiden tai toimijoiden hyödyksi, vaan ovat kaikkien käytettävissä.
Koulutusten ja tapahtumien erityispiirre on niiden ainutlaatuisuus: seminaarit, webinaarit, opintopäivät ja muut koulutukset vaativat poikkeuksellisen paljon etukäteissuunnittelua, valmistelutöitä ja henkilötyöpäiviä, jotta toteutus on kustannustehokasta ja sujuvaa osallistujille. Yleisavustus on tässä merkittävässä roolissa: se mahdollistaa ainutlaatuisuuden ja viimeisimmän tiedon jakamisen sekä kansainvälisesti että valtakunnallisesti.
Rahaston avustuksen turvin voidaan ylläpitää yhtä Suomen vanhimmista ammattitaitokilpailuista, Jehumalja-kilpailua. Yleisavustus mahdollistaa myös liiton kilpailulautakunnan toiminnan kilpailun kehittäjänä. Lisäksi osallistumismaksu pystytään pitämään matalana. Kilpailutoiminnalla edistetään palokuntien tiedollisia ja taidollisia valmiuksia.
Asiantuntijatoiminta on tärkeä kivijalka
Aktiivisten ja osaavien jäsenten asiantuntemus saadaan laajempaan käyttöön jaostojen johtokuntien sekä asiantuntijatoimikuntien avulla. Palopäällystöliiton jaostoja ovat: Riskienhallinta, Yritysturvallisuus, Pelastustoiminta, Vapaaehtoispalokuntatoiminta, Varautuminen ja väestönsuojelu sekä Hallinto ja tukipalvelut.
Toimivia asiantuntijatoimikuntia ovat vesisukelluksen, korkean paikan työskentelyn, tieliikennepelastamisen ja henkisen työsuojelun toimikunnat. Asiantuntijatoimikunnat ovat kehittäneet pelastusalaa laajalti ja edistäneet yhteistoimintaa eri toimijoiden välillä. Asiantuntijuutta on voitu jalkauttaa esimerkiksi alan oppilaitosten kanssa.
Oleellista on, että liitto on pystynyt kokoamaan näistä asioista kiinnostuneet ihmiset yhteen ja tuottamaan koko alalle valtakunnallista asiantuntijuutta ja koulutusta – ja sitä kautta jalkauttamaan toimintaa. Liitto on ylpeä myös hanketoiminnastaan: hankkeiden tulokset ja havainnot jalkautetaan toimijoiden tiedoksi ja hyödynnettäväksi koulutuksen ja viestinnän keinoin.
Viestitään, vaikutetaan ja otetaan globaali ympäristö huomioon
Alan yhtenäistä viestintää edistetään sekä viestinnällisen osaamisen että yhteisten teemojen tiimoilta. Pelastusalan arvotyö on yksi liiton pitkäaikaisista töistä alan yhteisen viestinnän edistämiseksi. Lisäksi yleisavustuksen turvin järjestetään yhteisiä turvallisuusviestinnällisiä kampanjoita ja teemapäiviä.
Turvallisuusviestintään kiinnitetään erityistä huomiota. Viestinnällisiä tarpeita huomioidaan myös esimerkiksi työturvallisuuteen tai henkiseen hyvinvointiin eli alan sisäiseen turvallisuuteen liittyen. Viestintään halutaan panostaa sen merkityksen kasvaessa ja läpi leikatessa koko organisaation.
Valtaosa liiton kansainvälisestä toiminnasta tapahtuu yhteiseurooppalaisen palopäällystöjärjestön FEU:n (The Federation of the European Union Fire Officers Associations) puitteissa ja pohjoismaisten palopäällystöjärjestöjen kesken. Tavoitteet kansainvälisessä yhteistyössä ovat kahdensuuntaiset: oppeja ja vaikutteita kootaan ja tuodaan Suomeen, samalla viedään ja markkinoidaan suomalaista pelastus- ja turvallisuusalan osaamista. Keskeinen tavoite on myös vaikuttaa yhteiseurooppalaiseen päätöksentekoon sekä pelastus- ja turvallisuusalan kehitykseen. Liitto on myös mukana pohjoismaisen yhteistoiminnan työryhmässä.
Jäsenpalvelut edistävät yhteisöllisyyttä
Jäsenpalvelut ovat keskeisessä roolissa alan yhteisöllisyyden edistäjänä. Mitä yhtenäisempi pelastusala on, sitä paremmin voidaan edistää yhteisiä asioita, liittyivätpä ne osaamiseen, kehittämiseen tai esimerkiksi työmotivaatioon.
Tärkeää on kehittää pelastusalan toimintaa ja yhteisöllisyyttä yhteisten arvojen kautta. Liitto haluaa tehdä vahvaa työtä pelastusalan arvojen toteutumisen puolesta. Henkilöjäsenjärjestönä Palopäällystöliitolla on mahdollisuus nopeasti, välittömästi ja tehokkaasti kohdistaa viestintäänsä juuri henkilöjäsenjärjestön ja viestintäkanavien kautta jäsenilleen.
Palopäällystöliitto nojaa pelastusalan arvoihin: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä: inhimillisesti, ammatillisesti, luotettavasti.
Palosuojelurahasto ansaitsee kiitoksen siinä, että se mahdollistaa liiton toiminnan osaamisen kehittämiseen, yhteisöllisyyteen, vaikuttamisen edistämiseen ja verkostoitumiseen liittyvissä asioissa. Liitossa voidaan keskittyä palvelemaan pelastustoimen tarpeita, ja siinä työssä yleisavustuksella on korvaamaton rooli.
Teksti: Siiri Pohjoinen/Palopäällystöliitto