Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 21.5.2021

Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 21.5.2021.

Hallinnolliset ja muut päätökset

  • Päätettiin vuoden 2021 Innovaatiopalkinnon jaosta. Innovaatiopalkinto 2021 julkistetaan syksyllä 2021.
  • Käsiteltiin yleisavustusta saavien pelastusalan järjestöjen tilitykset vuodelta 2020.
  • Rahaston hallituksen seuraava kokous on 16.9.2021.

Avustuspäätökset

Vuoden 2021 1. hakukierroksen eritysavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, pöydälle jäänyt hakemus

Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2021 tutkimus- ja kehittämishankkeiden 1. hakukierrokselta pöydälle jääneen erityisavustushakemuksen.

Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää pöydälle jäänelle erityisavustushakemukselle avustuksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen.  Yhteensä  tutkimus- ja kehittämishankkeisiin on vuonna 2021 myönnetty avustusta 1 612 303 euroa 11 hankkeeseen.

Liite: Vuoden 2021 1. hakukierroksen päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

Rakennusavustushakemus, 1 kpl

Palosuojelurahaston hallitus käsitteli Palosuojelurahastoon määräajasssa toimitetun erityisavustushakemuksen rakennushankkeisiin. Hakemus ei ollut 24.3.2021 rakennushankkeiden koukouskäsittelyssä mukana.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää avustuksen hankkeelle. Päätökset rakennushankkeisiin vuodelle 2021 ovat yhteensä 2 145 025 euroa.

Liite: Vuoden 2021 päätökset rakennushankkeisiin -yhteenveto avustuspäätöksistä 21.5.2021 kokouksen jälkeen

Vuoden 2021 erityisavustuspäätökset kalustohankkeisiin

Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2021 kalustohankehakemukset. Rahastoon saapui 79 kalustohankehakemusta. Myönteisiä kalustohankepäätöksiä tehtiin 51 hankkeeseen, mikä tekee 64,6 % haetusta.

Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2021 kalustohankeavustusta yhteensä 2 226 599 euroa 51 hankkeeseen.

Liite: Vuoden 2021 päätökset kalustohankkeisiin

Muutos- ja jatkoaikapäätökset, 7 kpl

1. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
VN/6293/2021

Jatkoaikahakemus, Pelastusalan Post-traumatyöpajan vaikuttavuuden arviointi -hanke

Hakija on hakenut jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä jatkoaikaa tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä vastaavasti tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

2. Työterveyslaitos
SMDno-2019-983

Jatkoaikahakemus, FireFit -menetelmän sisällön ja testien päivittäminen ja kehittäminen -hanke

Hakija on hakenut jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä jatkoaikaa tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä vastaavasti tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

3. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 
SMDno-2019-2406
Muutohakemus, Paloturvallisuusviikko 2020 -hanke

Hakija on hakenut muutosta hankkeen taloussuunnitelmaan ja sisältöön. Muutokset eivät vaikuta hankkeen kokonaisbudjettiin. Kulujen siirrot tapahtuvat kustannuslajien välillä.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyn muutoksen hankkeen taloussuunnitelmaan ja sisältöön. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

4. Pelastusopisto
SMDno-2018-2326
Muutos- ja jatkoaikahakemus, Strategisella viestinnällä vaikuttavuutta pelastustoimeen -hanke

Hakija on hakenut muutosta hankkeen taloussuunnitelmaan. Muutokset eivät vaikuta hankkeen kokonaisbudjettiin. Kulujen siirrot tapahtuvat kustannuslajien välillä. Hankkeen toteuttamiselle haetaan myös jatkoaikaa 30.4.2022 saakka sekä tilityksen määräajalle 31.7.2022 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyn muutoksen hankkeen taloussuunnitelmaan. Lisäksi Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä hankkeelle jatkoaikaa 30.4.2022 saakka sekä vastaavasti hankkeen tilitykselle 31.7.2022 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

5. Pelastusopisto
SMDno-2019-2377

Jatkoaikahakemus, Sammutustekniikka rakennus- ja liikennevälinepaloissa-hanke

Hakija on hakenut jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä jatkoaikaa tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2022 saakka sekä vastaavasti tilityksen määräajalle 31.3.2023 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

6. Pelastusopisto
SMDno-2020-1341

Muutohakemus, MAST – Maastopalojen leviämismallit ja jalostettu metsävaratieto osana pelastustoimen tilannekuvan muodostamista -hanke

Hakija on hakenut muutosta hankkeen taloussuunnitelmaan. Muutokset eivät vaikuta hankkeen kokonaisbudjettiin. Kulujen siirrot tapahtuvat kustannuslajien välillä.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyn muutoksen hankkeen taloussuunnitelma. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

7. Turun ammattikorkeakoulu Oy
SMDno-2019-1007
Muutos- ja jatkoaikahakemus, Virtuaalista Paloturvallisuutta -jatkohanke Virpa 2

Hakija on  hakenut muutosta hankkeen taloussuunnitelmaan. Hankkeen toteuttamiselle haetaan myös jatkoaikaa 30.11.2021 saakka sekä tilityksen määräajalle 31.12.2021 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä esitetyn muutoksen hankkeen taloussuunnitelmaan. Lisäksi Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää hankkeelle jatkoaikaa 30.11.2021 saakka sekä vastaavasti tilityksen määräajalle 31.12.2021 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset:

Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustukset (20 kpl) yhteensä 58 104 euroa. Päätösluettelo liitteenä:

Liite: Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset

 

Ira Nikoskinen