Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 2.6.2020

Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 2.6.2020.

Hallinnolliset ja muut päätökset

  • Päätettiin vuoden 2020 Innovaatiopalkinnon jaosta. Innovaatiopalkinto 2020 julkistetaan pelastustoimen ajankohtaispäivillä syksyllä 2020.
  • Käsiteltiin yleisavustusta saavien pelastusalan järjestöjen tilitykset vuodelta 2019.
  • Rahaston hallituksen seuraava kokous on 9.9.2020.
  • Hallitus julisti haettavaksi pelastusalan järjestöjen yleisavustukset vuodelle 2021. Hakuaika päättyy 30.9.2020.

Avustuspäätökset

Vuoden 2020 1. hakukierroksen eritysavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, pöydälle jääneet hakemukset

Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2020 1. hakukierroksen pöydälle jääneet erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää toiselle pöydälle jäänelle hakemukselle avustuksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen. Toinen hakemus jäi pöydälle lisäselvitysten pyytämistä varten. Yhteensä  tutkimus- ja kehittämishankkeisiin on vuonna 2020 myönnetty avustusta 1 754 843 euroa 14 hankkeeseen.

Liite: Vuoden 2020 1. hakukierroksen päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

Vuoden 2020 erityisavustuspäätökset kalustohankkeisiin

Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2020 kalustohankehakemukset. Rahastoon saapui 72 kalustohankehakemusta. Myönteisiä kalustohankepäätöksiä tehtiin 52 hankkeeseen, mikä tekee 72,2 % haetusta.

Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2020 kalustohankeavustusta yhteensä 2 385 800 euroa 52 hankkeeseen.

Vuoden 2020 päätökset kalustohankkeisiin Liite: Kalustohankepäätökset 2020

Muutos- ja jatkoaikapäätökset, 3 kpl

1. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
SMDno-2019-439
Muutoshakemus hankkeen sisältöön, sammutusauto

Hakija on 12.3.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta hankkeen sisältöön siten, että aiemmin myönnetty kalustoavustus (SMDno-2019-439) kohdistetaan Niittykumpuun sijoitetettavan sammutusauton LU 201 hankintaan.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutoksen myönnetyn avustuksen kohdistamisesta sammutusautoon LU 201. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

2. Pelastusopisto
SMDno-2018-1058
Muutoshakemus hankkeen budjettiin ja aikatauluun, Pelastuslaitosten ilmoitusmenettelyjen ja yhteistyöryhmien kehittäminen -hanke

Hakija on 24.4.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta hankkeen budjettiin ja jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.10.2020 saakka ja tilityksen tomittamiselle 31.12.2020 saakka.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutoksen hankkeen budjettiin sekä myöntää jatkoaikaa hankkeen toteutukselle 31.10.2020 saakka ja tilityksen toimittamiselle 31.12.2020 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

3. Laurea-ammattikorkeakoulu
SMDno-2019-2380
Muutoshakemus hankkeen aikatauluun, Asumisturvallisuuden koulutus verkossa -hanke

Hakija on 29.4.2020 päivätyllä hakemuksella hakenut muutosta hankken aikatauluun siten, että hankeen toteutusaika on 1.1.2021−31.3.2023.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä hankkeen uuden aloitusajankohdan ja aikataulun. Hanke tulee toteuttaa ajalla 1.1.2021−31.3.2023. Hankkeen lopputilitys tulee toimittaa rahastoon 30.6.2023 mennessä. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.

Oikaisupäätös, 1 kpl

Pelkosenniemen VPK ry
SMDno-2020-205
Oikaisuvaatimus

Pelkosenniemen VPK ry on hakenut avustusta varuste- ja kalustohankintoihin 28.11.2019 päivätyllä hakemuksella. Palosuojelurahaston hallitus hyväksyi hakemuksen 27.2.2020 pidetyssä kokouksessa muilta osin, mutta ei myöntänyt avustusta dronen hankintaan.

Pelkosenniemen VPK hakee päätökseen oikaisua 17.3.2020 päivätyllä oikaisuvaatimushakemuksella.

Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti, että 27.2.2020 tehtyä päätöstä ei oikaista.

Perustelut: Palosuojelurahaston hallitus on hylännyt alkuperäisen hakemuksen dronen osalta, sillä hankinnan ei katsottu kohdistuvan palosuojelurahastolain (306/2003) 1 ja 14 §:n mukaisiin tarkoituksiin.

Palosuojelurahaston sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeessä (SMDno-2019-2129) todetaan, että avustukset ovat harkinnanvaraisia. Rahaston hallitus on linjannut, että avustusta ei toistaiseksi myönnetä dronen hankintaan.

Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset:

Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustukset (27 kpl) yhteensä 60 495 euroa. Päätösluettelo liitteenä:

Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset, liite

Pienavustukset myönnettiin hakemusten mukaisina seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:

Larsmo Brandmannaklubb rf
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu poraruuvien, lisävalon, akkusahan, sammutuspeitteen, jauhesammuttimen, eristevillan, harjoituskontin ja kuomullisen peräkärryn (5 066,32 €) hankintaa. sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeen SMDno-2019-2129 mukaan palomiesyhdistyksille pienavustuksia myönnetään vain nuoriso-osaston varusteisiin.

Kotkan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu peke-koneen näytön seinäkiinnityksen, kaapeleiden, näppäimistön ja nuoriso-osaston kypärien (636,37 €) hankintaa, sillä avustusta niihin on haettu Palosuojelurahaston hallituksen hyväksymän avustuksenhakuohjeen SMDno-2015–1956 mukaisen yhden vuoden määräajan jälkeen.

Sääksjärven VPK ry
Avustusta ei myönnetty sadetakkien ja avaimenperien (1 407,17 €) hankintaan. Kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Avustusta ei myönnetty akkutyökalujen akkujen (138 €) hankintaan. Kyseessä on varaosa, joka ei ole sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeen SMDno-2019-2129 mukainen hyväksyttävä hankinta.

Tammelan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu dronen tarvikkeiden, laskeutumisalustan ja otsonaattorin (861,78 €) hankintaa. Kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Hyvinkään Konepajan Tehdaspalokunta ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu palopuvun takin, suojamattojen ja virve-kantimien (1 031,62 €) hankintaa, sillä avustusta niihin on haettu Palosuojelurahaston hallituksen hyväksymän avustuksenhakuohjeen SMDno-2015–1956 mukaisen yhden vuoden määräajan jälkeen.

Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu kahdeksan leukahihnaston (338,60 €) kustannuksia. Leukahihnastojen hankinta voidaan hyväksyä kypärähankintojen yhteydessä. Muilta osin hankinta katsotaan varaosaksi, eikä se näin ollen ole sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeen SMDno-2019-2129 mukainen.

Salmentaan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu vesijetin rekisteröintikustannuksia (40 €). Kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Savion VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu metsäpaloliittimen (260,40 €) hankintaa, sillä avustusta siihen on haettu Palosuojelurahaston hallituksen hyväksymän avustuksenhakuohjeen SMDno-2015–1956 mukaisen yhden vuoden määräajan jälkeen.

Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu paineilmalaitteiden kasvo-osan kiinnityssarjan (275,16 €) hankintaa. Kiinnityssarjan hankinta voidaan hyväksyä paineilmalaite- tai kypärähankinnan yhteydessä. Muilta osin hankinta katsotaan varaosaksi, eikä se näin ollen ole sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeen SMDno-2019-2129 mukainen.

Köyliön Läntinen VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu perintämaksua (10 €) ja lämpökameran lataustelakan (260,40 €) hankintaa. Kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Karhulan VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu asemapalvelusvaatteiden (pikeepaitojen, neuleiden, hihatunnusten, ulkotakkien ja nimikylttien (1865,34 €)) hankintaa. Sopimuspalokuntien pienavustusten hakukirjeen SMDno-2019-2129 mukaan avustusta voidaan myöntää asemavaatetukseen kuuluvien poolopaidan sekä reisitaskuhousujen hankintaan.

Lapin VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu perävaunun yksittäishyväksynnän, rekisteröintitoimenpiteen ja rekisterikilven (212 €) kustannuksia. Kyseessä ei ole tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen kohdistuva kustannus Palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Kuopion VPK ry
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu paukkuliivien varapatruunasarjojen (47,60 €) hankintaa, sillä ne kuuluvat varusteiden tavanomaisiin huolto- ja ylläpitokuluihin, eivätkä siten ole suoranaisesti kalusto- tai varustehankintoja.

Kokonaan hylätyt

Malax brandmannaförening rf
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi ei katsottu poolopaitojen ja harjoituskonttien (5 955,48 €) hankintaa. Yhdistyksellä ei ole voimassa olevaa sopimusta alueen pelastustoimen kanssa.

Pinja Hentunen