Palosuojelurahaston hallituksen päätökset 16.9.2022
Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan 16.9.2022.
Hallinnolliset ja muut päätökset
- Hallitus julisti avatuksi tutkimus- ja kehittämishankkeiden 1. hakukierroksen vuodelle 2023. Haku on avoinna 15.12.2022 saakka. Hakuilmoitus, Palosuojelurahaston erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiinTutkimus- ja kehittämishankkeet_hakuilmoitus
- Rahaston hallituksen seuraava kokous pidetään 8.11.2022.
Avustuspäätökset
Vuoden 2022 2. hakukierroksen eritysavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
Rahaston hallitus käsitteli vuoden 2022 2. hakukierroksen erityisavustushakemukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.
Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää vuoden 2022 2. hakukierroksella avustusta tutkimus- ja kehittämishankkeisiin yhteensä 1 411 555 euroa 7 hankkeeseen.
Liite: Päätökset tutkimus- ja kehittämishankkeet 2. kierros 2022
Kalustohankkeet
Rahaston hallitus käsitteli viime kokouksessa pöydälle jääneen kalustohankehakemuksen.
Päätös: Rahaston hallitus päätti myöntää aiemmin pöydälle jääneelle kalustohankkeelle avustuksen. Yhteensä kalustohankkeisiin on vuoden 2022 myönnetty avustusta 2 264 127 euroa 53 hankkeeseen.
Liite: Vuoden 2022 päätökset kalustohankkeisiin
Muutos- ja jatkoaikapäätökset, 11 kpl
1. Pelastusopisto, jatkoaikahakemus
VN/6270/2021-SM-1; SMDno-2020-2823; SAVE -Varusteiden ja kaluston puhdistus- ja desinfiointimenetelmien arviointi ja kehittäminen -hanke
Pelastusopisto on hakenut jatkoa hankeaikaan sekä tilitykseen 2.5.2022 päivätyllä hakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.3.2023 saakka sekä vastaavasti hankkeen tilityksen toimittamiselle 30.6.2023 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
2. Varkauden kaupunki; muutos- ja jatkoaikahakemus
VN/8511/2022; Varkauden pelastusaseman rakentaminen
Varkauden kaupunki on hakenut muutosta hankkeen ei hyväksyttäviin kuluihin sekä rakentamisen aikataululle 18.5.2022 päivätyllä hakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen hyväksyttäviin kustannuksiin esitetyn mukaisesti sekä rakentamisen aloittamisen vuoden 2023 puolella. Hankkeen toteuttamiselle myönnettiin jatkoaikaa 31.10.2024 saakka sekä vastaavasti hankeen tilityksen toimittamiselle 30.6.2025 saakka. Muut päätösehdot säilyivät ennallaan.
3. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry; muutoshakemus
VN/6280/2021; Palotutkimuksen päivät 2021 -hanke
SPEK ry on hakenut muutosta hankkeen budjettiin 24.5.2022 päivätyllä hakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen budjettiin esitetyllä tavalla. Muut päätösehdot säilyivät ennallaan.
4. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry; muutoshakemus
SMDno-2019-2409; VN/6132/2021; Ennakoivan analytiikan hyödyntäminen riskianalyysityössä -hanke
SPEK ry on hakenut muutosta hankkeen budjettiin 31.5.2022 päivätyllä hakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen budjettiin esitetyllä tavalla. Muut päätösehdot säilyivät ennallaan.
5. Suomen Palopäällystöliitto ry; jatkoaikahakemus
VN/13860/2021; MentalFireFit – Kun palo sammuu, voi mieli jäädä kytemään
Suomen Palopäällystöliitto ry on hakenut 1.7.2022 päivätyllä hakemuksella jatkoaikaa 31.3.2022 asti.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.3.2023 saakka sekä vastaavasti tilityksen toimittamisille jatkoaikaa 30.7.2023 saakka. Muut päätösehdot säilyvät ennallaan
6. CTIF Suomen kansallinen komitea / Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry; muutoshakemus
SMDno-2020-1317; VN/6385/2021; CTIF Suomen kansallinen komitea
CTIF Suomen kansallinen komitea / SPEK ry on hakenut muutosta hankkeen budjettiin 20.6.2022 lähettämällään muutoshakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen budjettiin esitetyllä tavalla. Muut päätösehdot säilyivät ennallaan.
7. Kiukaisten VPK ry; jatkoaikahakemus
SMDno-2020-559; VN/23750/2022; Kalustohallin rakentaminen
Kiukaisten VPK ry on 15.9.2022 päivätyllä hakemuksellaan hakenut jatkoaikaa hankkeen toteutukseen sekä tilitykseen.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 28.2.2023 saakka sekä vastaavasti hankkeen tilityksen toimittamisille jatkoaikaa 31.3.2023 saakka. Muut päätösehdot säilyvät ennallaan.
8. Kajaanin kaupunki; jatkoaikahakemus
VN/3936/2022; Kajaanin pelastusasema ja Kaupungin varikko
Kajaanin kaupunki on on lähettänyt 22.9.2022 päivätyn muutoshakemuksen, jolla se haki jatkoaikaa rakentamisen aloittamiselle, hankkeen toteuttamiselle sekä tilityksen lähettämiselle.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä hankkeen rakentamisen aloittamisen 31.6.2023 mennessä. Rahaston hallitus päätti myös myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.12.2024 saakka sekä vastaavasti hankkeen tilityksen toimittamiselle 30.9.2025 saakka. Muut päätösehdot säilyvät ennallaan.
9. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry; muutoshakemus
VN/13686/2021; NouHätä! 2022 -hanke
SPEK ry on hakenut muutosta hankkeen sisältöön ja budjettiin 24.8.2022 päivätyllä hakemuksella.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen sisältöön ja budjettiin esitetyllä tavalla. Muut päätösehdot säilyvät ennallaan.
10. Pelastusopisto; jatkoaikahakemus
VN/33601/2021; Onnettomuuksien ehkäisyn osaamisen kehittäminen
Pelastusopisto on hakenut 24.8.2022 päiväämällään muutoshakemuksella hankkeen toteutusaikaan muutosta siten, että hankkeen uusi toteutusaika olisi 1.10.2022 – 31.10.2024.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä hankkeen toteutusajaksi 1.10.2022–31.10.2024 sekä muutokset vuosiraportin lähettämisajankohtiin sekä tilitysajankohtaan. Vuosiraportit tulee lähettää palosuojelurahastoon 1.6.2023 ja 1.6.2024, ja lopputilitys 31.1.2025 mennessä. Muut päätösehdot säilyvät ennallaan.
11. Pelastusopisto; jatkoaikahakemus ja muutoshakemus
SMDno-2019–2377; VN/6644/2021; Sammutustekniikka rakennus- ja liikennevälinepaloissa -hanke
Pelastusopisto on hakenut 24.8.2022 päiväämällään hakemuksella hakenut muutosta hankkeen budjettiin.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti hyväksyä muutokset hankkeen budjettiin esityksen mukaisesti. Rahaston hallitus päätti myöntää jatkoaikaa hankkeen toteuttamiselle 31.3.2023 saakka ja jatkoaikaa hankkeen tilityksen määräajalle 30.6.2023 saakka. Muut päätösehdot pysyvät ennallaan.
Takaisinperintäpäätökset (1 kpl)
Haminan kaupunki
VN/34152/2021; SMDno-2019-376
Takaisinperintäpäätös, Paloaseman rakentaminen
Haminan kaupunki on lähettänyt 24.8.2022 Palosuojelurahastolle ilmoituksen paloaseman myynnistä ja anomuksen takaisinperinnästä luopumisesta. Paloasemaan on myönnetty Palosuojelurahaston avustus vuonna 2019 ja avustus on maksettu tammikuussa 2022.
Päätös: Palosuojelurahaston hallitus päätti periä takaisin Haminan kaupungille 17.4.2019 uuden paloaseman rakentamiseen myönnettyn avustuksen. Haminan kaupungilta peritään takaisin vuonna 2019 myönnetty valtionavustus 133 333 euroa valtionavustuslain (688/2001) ehtojen mukaisesti.
Sopimuspalokuntien pienavustuspäätökset:
Palosuojelurahaston hallitus päätti myöntää sopimuspalokuntien pienavustuksiin (26 kpl) yhteensä
95 559 euroa.
Päätösluettelo liitteenä: Sopimuspalokunten pienavustukset